fbpx

Kauneusleikkauksissa tyytymättömyys johtuu usein epäsymmetriasta

26.10.2015

Heippa kaikille,

Tällä kertaa käsittelen aihetta tyytymättömyys lopputulokseen. Se on harvinainen, mutta ikävä ongelma.

Plastiikkakirurgian erikoislääkäri Jyri KullamaaRinnat ovat monelle naiselle merkittävä osa naiseutta ja ymmärrettävästi jokainen nainen haluaa leikkaukseen lähtiessään omaa kauneusihannettaan vastaavat rinnat. Mikäli lähtökohta on symmetrinen niin on helppo rakentaa implantilla kaunis rinta. Jos lähtökohta on hyvä niin yleensä lopputulos on kaunis. Mikäli rinnat ovat keskenään erinäköiset, kokoiset ja muodoltaan erilaiset niin tilanne on huomattavasti haastavampi. Joskus haasteena ovat myös rakenteelliset seikat. Toinen rintalihas saattaa olla selvästi paksumpi ja korkeammalla tai toinen rinta voi olla keskiviivasta enemmän kainalossa. Kirurgit osaavat yleensä arvioida mikä on realistista saavuttaa yhdellä leikkauksella, mutta on ymmärrettävää, että asiakas ei aina ymmärrä lähtökohdan asettamia rajoitteita. Siksi haluankin tässä blogissa kertoa mahdollisimman selkeästi mikä on realistista ja leikkausteknisesti mahdollista ja miten tyytymättömyyttä lopputulokseen voidaan ennaltaehkäistä.

Kaikessa Plastikakirurgia Finestin asiakasmateriaalissa ja kotisivuilla yritämme antaa asiakkaille mahdollisimman oikeaa sekä realistista tietoa siitä, että lähtökohta määrittää lopputuloksen. Rintojen suurennuksissa on tärkeä ymmärtää mistä toimenpiteessä on kyse. Rintaan laitetaan rintaimplantit ja implantit muokkaavat rintaa oman kokonsa ja mallinsa verran. Rintojen suurennus ei korjaa rakenteellisia seikkoja. Jos rinnat ja nännit ovat kaukana toisistaan ennen leikkausta, ovat ne sitä myös leikkauksen jälkeen. Samoin jos rinnat tai nännit ovat eritasolla lähtökohdassa, niin ne ovat sitä myös lopputuloksessa. Epäsymmetriat eivät yleensä korjaannu täysin pelkillä implanteilla. Pelkistettynä implantti tulee rinnan pohjalle keskelle rintaa ja nänni tulee implantin korkeimpaan kohtaan.

Moninaisen epäsymmetrian ollessa kyseessä kirurgi saattaa joutua valitsemaan mikä osa epäsymmetriaa korjataan (esim. kun sekä nännit että rintapoimut ovat eri tasolla). Yleisempää on, että kirurgi päätyy korjaamaan nännit samalle tasolle, mutta tällöin ei välttämättä ole mahdollista saada poimuja keskenään tasolle, kun ne ovat olleet lähtökohdassa eri tasolla. Lopputulos on, että nännit sijaitsevat nyt keskellä rintaa oikeassa kohdassa ja antavat illuusion samalla tasolla olevista rinnoista, mutta täydellisyyttä hakeva asiakas saattaa silti olla pettynyt lopputulokseen. On siis tärkeää muistaa, että rakenne määrittää rintojen lopputuloksen asennon.

Olen tyytyväinen siihen, että Plastikakirurgia Finestin konsultaatio on jokaisen asiakkaan kohdalla identtinen konsultaatio-ohjelmamme ansiosta. Konsultaatiossa käydään läpi riskit ja niiden ohessa myös kohdat epäsymmetria, tyytymättömyys lopputulokseen ja epärealistiset odotukset. Samoin konsultaatiossa saa mukaansa vihkosen ”Pre – ja postoperatiiviset ohjeet rintaleikkauksiin”, jossa asiat on kerrattu. Meillä on Finestissa kunnia-asia, että olemme asianmukaisesti usealla eri keinolla ja useaan eri otteeseen tuoneet esille epäsymmetriaan liittyvät tosiasiat, jotta asiakas osaisi realistisesti ajatella, että yleensä epäsymmetriaan saadaan aikaan muutosta, mutta se harvoin häviää kokonaan. Rintojen suurennuksessa implantti muokkaavat rintaa oman kokonsa ja mallinsa verran. Oma rinta muovautuu implantin päälle ja oman rinnan rakenne vaikuttaa lopputulokseen merkittävästi.

Jokaiselle kirurgille ja jokaiselle plastiikkakirurgian palveluja tarjoavalle yritykselle pitäisi olla tärkeintä asiakas. Itse pyrin siihen, että asiakkaani olisivat tyytyväisiä kädenjälkeeni. Jos minusta tuntuu, että en saa aikaiseksi sellaista lopputulosta, kuin asiakas toivoo niin saatan kieltäytyä leikkaamasta, mikäli asiakas ei ymmärrä realiteetteja.

Ennen – ja jälkeen kuvat ovat siitä kivoja, että kuvien perusteella voimme todeta millainen lopputulos on lähtökohtaan verrattuna. Yksi turhauttavimmista tilanteista kirurgina on se, että lopputulos on juuri sitä mikä on lähtökohdan perusteella ollut ennustettavissa, asiasta on keskusteltu asiakkaan kanssa perusteellisesti ennen leikkausta ja myöhemmin asiakas on silti pettynyt muutokseen. Tällainen tekee minut surulliseksi, sillä toivoisin, että kaikilla asiakkailla on heitä itseään tyydyttävä lopputulos.

Joskus on tilanteita, joihin voidaan tehdä hienosäätöä paremman lopputuloksen saavuttamiseksi, mutta yhtä paljon on niitä tapauksia, joista näkee, että kaikki mahdollinen on tehty parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi ja uusi leikkaus ei veisi tilannetta parempaan suuntaa. Toki löytyy aina kirurgi tai kirurgeja jotka ovat valmiita tekemään uuden leikkauksen. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että kaikkia leikkauksia ja kirurgeja koskevat samat lainalaisuudet.

On tärkeää, että asiakas luottaa kirurgiinsa. Olen tehnyt tätä työtä lähes 30-vuotta ja tein esim. viime vuonna (2014) yli 600 rintojen suurennusta. Olen todella kiitollinen siitä, että niin moni asiakas luottaa itsensä ja lopputuloksensa minun käsiini. Mitä enemmän kirurgilla on asiakkaita niin sen enemmän hänellä on kokemusta ja näkemystä erilaisista rinnoista.

Sosiaalisen median kautta saan jonkin verran erilaisia yhteydenottoja. Aika yleistä on nykyaikana, että asiakkaat käyvät erilaisissa välitysyrityksissä konsultaatioissa henkilöillä, jotka eivät aina ole alan asiantuntijoita. Asiakkaille on saatettu luvata milloin minkäkinlaista implanttikokoa tai mallia tai jopa suunniteltu leikkaustekniikoita mitä kirurgi tulisi leikkauksessa käyttämään. Olen joskus ollut huomaavinani, että suositukset on mahdollisesti tehty sen perusteella mitä asiakas haluaa kuulla. Tämä seikka huolestuttaa minua, sillä se saattaa lisätä ihmisten yleistä tyytymättömyyttä plastiikkakirurgisten toimenpiteiden lopputuloksiin. Työtään arvostava kirurgi tuskin tekee niin kuin joku muu on suunnitellut vaan hän tekee niin kuin on asiakaskohtaisesti oikein ja harhaanjohdetuista tiedoista voi helposti seurata väärinkäsityksiä ja pettymyksiä.

Olen tehnyt yhteistyötä Plastikakirurgia Finestissä työskentelevien henkilöiden kanssa vuodesta 2002. Sinä aikana olemme sopineet yhteiset pelisäännöt, joissa ajatellaan asiakkaan parasta. Meille on tärkeää, että asiakas saisi kauniin lopputuloksen mahdollisimman pitkäksi aikaa. Olen henkilökohtaisesti kollegoitteni kera panostanut Fin-Est tyttöjen koulutukseen ja olemme opettaneet heidät tekemään rintojen mittaukset kuten plastiikkakirurgit tekevät sekä ottamaan ammattimaiset kuvat oikeista kuvakulmista ja selvittämään asiakkaan taustatiedot ja toivomukset niin että kirurgi saa mahdollisimman selkeän kuvan siitä mitä lopputulokselta haetaan. Lisäksi Finest tytöt panostavat kansainvälisissä koulutuksissa käymiseen ja luovat jatkuvasti uusia suhteita ulkomaiden kollegoihin, jotta voimme oppia toisilta alan edelläkävijöiltä. Vierailut saman alan yrityksissä, jotka eivät ole kilpailijoita omalla alueellamme ovat tuoneet Finestille uutta tietotaitoa. Näistä koulutuksista ja uusista ulkomaiden koulutusyhteistyöstä tuleekin seuraava blogikirjoituksen aihe marraskuussa.

Suosittelen, että asiakkaat perehtyvät ennen – jälkeen leikkausten galleriaani www.rintojensuurennusfinest.fi.

Sen sijaan, että kiinnitätte huomiota ensisijaisesti lopputulokseen niin tehkää päinvastoin. Etsikää kuvia, joissa lähtökohta muistuttaa omaa lähtökohtaanne. Tällä tavoin saatte osviittaa siitä mitä oma lopputulos voisi olla. Kannattaa myös huomioida, että rinnat, joissa on lähtökohdassa kapea rintavako ovat lopputuloksessa lähempänä toisiaan ja ne, joilla on päinvastainen lähtökohta, heillä rinnat ovat kauempana toisistaan eli rintavako on leveämpi. Saan usein viestejä, joihin linkitetään kuvia, että ”tällaisen haluan ja tällaista en”. Muistakaa hyvät ihmiset, että me kirurgit emme tee lopputuloksia kuvien perusteella vaan käytettävissä olevan materiaalin perusteella :). Mitä paremmin asiakas ymmärtää näitä asioita ja mitä enemmän hänellä on oikeaa tietoa, sitä paremmat mahdollisuudet on, että odotukset ovat realistiset ja asiakkaasta tulee tyytyväinen asiakas.

Kalenterini täyttyy uhkaavasti, joten jos joku vielä toivoo leikkausaikaa tälle vuodelle niin nyt on viimeinen aika tehdä varaus info@plastikakirurgiafinest.ee / 044-5396453. Mukavaa syksyn jatkoa kaikille!

Ystävällisin terveisin,

Jüri Kullamaa

Plastiikkakirurgia erikoislääkäri

 

Scroll to top