Hei kaikille vanhoille ja uusille asiakkailleni!
Olen ollut plastiikkakirurgi yli 20 vuotta. Parhaiten suomalaiset asiakkaani tuntevat minut siitä, että työskentelin Laatukirurgiassa 1999-2010.
Vuonna 2004 Viro liittyi EU:hun ja silloin Viron terveydenhuolto koki suuren muutoksen. Ryhdyin suorittamaan leikkauksia Fertilitaksen yksityissairaalassa, joka on täysin uudistettu ja remontoitu sekä sisältä että ulkoa. Lisäksi Fertilitakseen hankittiin modernit ja uusimmat laitteet. Vuosi vuodelta olemme tehneet muutoksia ja parannuksia puitteisiimme ja palveluihimme Suomesta saamamme palautteen perusteella.
Virossa tapahtunut kehitys sai aikaan muutoksia myös itsessäni. Minulle ei riittänyt, että Virossa kehityttiin ja leikkausten määrä moninkertaistui vaan halusin parannusta koko konseptiin. Mielessäni alkoi kyteä ajatus yrityksestä, jossa kaikki toimii laadullisesti hyvin niin Suomessa kuin Virossakin.
Leikkauksia ei mielestäni pidä tehdä liukuhihnalla eikä pelkistä taloudellisista syistä. Leikkauksia tulee tehdä sydämellä.
Näistä ajatuksista sai alkunsa Plastiikkakirurgia Fin-Est. Halusin rakentaa yhteistyötä sellaisten suomalaisten ja virolaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, joille tämä ala on kutsumusammatti. Plastiikkakirurgia Fin-Estissä työskentelevät ihmiset välittävät aidosti asiakkaistani ja voin luottaa heidän tekevän kaikkensa, jotta asiakkaiden neuvonta, leikkauksen organisointi ja jälkihoito toimivat.
Minulle on myös tärkeätä, että voin itse vaikuttaa siihen, että markkinointi on asiallista ja hyvän tavan mukaista. En ole koskaan pitänyt siitä, että plastiikkakirurgian alalla mainostetaan usein harhaanjohtavasti ylisanoilla ja annetaan katteettomia lupauksia asiakkaille.
Vuoden 2011 alusta lähtien olen ottanut tavaksi käydä säännöllisesti Helsingissä tapaamassa yhteistökumppaneitani. Tunnen kehittyväni työssäni, kun voin osallistua myös Helsingin toimiston toimintaan. Plastiikkakirurgia Fin-Estin ansiosta voin itse valita asiakkaani, jolloin minun ei tarvitse leikata ”liikaa”. Voin siis leikata juuri sen verran kuin tuntuu laadullisesti hyvältä!
Nykyisin pystyn entistä paremmin seuraamaan alalla tapahtuvaa kehitystä käymällä useamman kerran vuodessa kansainvälisissä koulutuksissa. Mikä rentouttavinta – minulla on enemmän aikaa myös perheelleni ja harrastuksille.
Vanhojen yhteistyökumppanien lisäksi olemme saaneet Suomessa runsaasti uusia yhteistyökumppaneita, joiden ansiosta olemme pystyneet parantamaan potilasturvallisuutta entisestään. Olen iloinen siitä, että teen yhteistyötä ihmisten kanssa, joilla on hyvät suhteet sekä Viron että Suomen terveydenhuollon ammattilaisiin. Kun kirurgi ja yritys voivat hyvin niin asiakkaatkin voivat hyvin!
Meillä on Fin-Estissä käytössä laadunvalvontajärjestelmä, jonka ansiosta pääsemme seuraamaan asiakkaidemme tyytyväisyyttä palveluun, kauneusleikkausmatkojen organisointiin, palveluun Suomessa ja Virossa sekä tyytyväisyyttä lopputuloksiin. Tulosten pohjalta kehitämme jatkuvasti palveluitamme.
Asiakkaitteni tyytyväisyysprosentti ei ole koskaan ollut suurempi kuin nykyisin ja se osoittaa, että olemme tehneet oikeita ratkaisuja. Virossa asiat voidaan hoitaa yhtä hyvin kuin muuallakin. Olen ylpeä siitä mitä olemme saaneet Plastiikkakirurgia Fin-Estissä aikaan asiakkaidemme avustuksella.
Mielestäni jokaisen tulee tavoitella unelmiaan. Sain eräältä asiakkaaltani kiitokseksi postikortin, jossa lukee: ”Tulevaisuus kuuluu niille, jotka uskovat unelmiinsa”. Me Fin-Estissä uskomme ja kehoitamme kaikkia muitakin samaan.
Kaikki vanhat ja uudet asiakkaani ovat tervetulleita tapaamaan minua. Ajan voitte varata osoitteesta info@plastiikkakirurgiafinest.fi tai numerosta 040-5396453. Mikäli teillä on kysymyksiä, joihin haluatte vastauksia tai haluatte meidän esittävänne blogissamme niin minuun voi olla sähköpostitse yhteydessä: kullamaa@plastiikkakirurgiafinest.fi.
Parhain terveisin, JK