fbpx

Leikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

17.10.2018

Asiakkaan tarina- leikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

Olen kahden lapsen äiti, kypsään ikään ehtinyt ja lapsetkin ovat jo yläkouluikäisiä eikä meillä ole enää vauvoja suunnitelmissa.

Viimeisen synnytyksen jälkeen kaikkien imetysten ja kuntoilun myötä ( ja myös ikäni) ovat tehneet tehtävänsä vartalooni ja ennen kaikkea rintoihini. Urheilen paljon ja rasvaprosenttini on aika pieni ja se näkyi rinnoissani. Kuntoilulla ja salilla olen saanut vartaloni näyttämään kiinteältä ja oloni on energinen ja hyvä, mutta rinnat ovat olleet minulle henkisesti hieman ahdistavat.

Vuosia olen miettinyt olisinko valmis rintaleikkaukseen ja laittamaan rintaimplantit. Pitkään mietin onko se itsekästä ja hyväksyttävää, voisinko elää niiden kanssa ja tuntuisivatko ne minulta itseltäni. Myös riskit leikkaukseen liittyen ovat pelottaneet minua ja tuonet epävarmuutta, kun olen tietenkin etsinyt tietoa netistä ja lukenut kaikki kauhukokemukset.

Elämässä on tapahtunut muutenkin paljon muutoksia ja mm muutimme vuosia sitten Espanjaan ja kaikkeen uuteen totuttelemisessa vierähti aikaa ja unohdin hetkeksi oman haaveeni rintojen suhteen. Sitten tuli aika kun huomasin, että välttelin rannalla oloa ( jota täällä on melkein ympäri vuoden) ja päätin, että nyt teen asialle jotain, jotta henkinen oloni itseni kanssa olisi sinut.

Mietin pitkään vaihtoehtoja tehdä toimenpide Espanjassa, mutta käytyäni muutamassa konsultaatiossa huomasin, että en ensinnäkin ymmärtänyt kieltä ja toiseksi en ollut vakuuttunut siitä mitä minulle suunniteltiin. Etsin tietoa Suomalaisista toimijoista ja olin kahdessa puhelinkonsultaatiossa Suomeen ja sitten kävin täällä Espanjassa Plastikakirurgia Finest konsultaatiossa Leean luona.

Kävimme läpi kaiken leikkaukseen liittyvän sekä minulle tärkeät riskit ja komplikaatiot tulivat nyt selväksi niin, että ymmärsin ne. Konsultaatio oli hyvin realistinen ja sain kysyä kaikki kysymykseni mitä minulla oli mietittynä. Minusta otettiin kuvat ja mitat rinnoista, jotka lähetettiin kirurgille arvioitavaksi. Konsultti tosin osasi jo mittojen perusteella kertoa minulle implantin koon, joka minulle on ajattelemani lopputuloksen kannalta realistinen.

konsultaation jälkeen sain plastiikkakirurgin arvion kahdessa päivässä ja olin vakuuttunut toiminnasta ja siitä, että olen hyvissä ja turvallisissa käsissä. Plastiikkakirurgiksi valitsin Jyri Kullamaan ja halusin varata leikkausajan.

Sain valita haluanko tehdä tutkimukset täällä Espanjassa ennen leikkausta vai leikkauspäivänä Tallinnassa yksityissairaalassa. Valitsin ne tehtäväksi sairaalassa, sillä ajattelin sen olevan helpointa itselleni.

Sitten alkoikin jännitys ja odottaminen, leikkaukseen oli aikaa 5 viikkoa! Kun suunnittelin leikkauspäivää, katsoin ensin lentoja mikä olisi minulle paras ja edullisin vaihtoehto. Lentojen mukaan varasin leikkauspäivän ja sitten hotellin.

Minulle suositeltiin tuloa päivä ennen leikkausta ja yöpymään hotellissa vielä muutamia päiviä leikkauksen jälkeen. Otin siis lennot niin, että lensin Tallinnaan päivää ennen toimenpidettä ja sairaalayön jälkeen olin vielä kolme päivää hotellissa. Tulipahan samalla loma itselle.

Olimme sopineet, että Plastikakirurgia Finest autonkuljettaja hakee minut hotellilta leikkaus aamuna ja kuljettaa sairaalaan. Hän tuli ajallaan ja minulle oli annettu hänen puhelinnumeronsa,  jos minun tarvitsisi ottaa häneen yhteyttä.

Sairaalassa tehtiin ensin sisäänkirjautuminen, jonka jälkeen pääsin huoneeseen. Samana päivänä oli leikkauksessa toinen nainen Suomesta. Hän oli myös yksin ilman saattajaa, joten meiltä kysyttiin haluaisimmeko olla samassa huoneessa vai haluammeko omat huoneet. Valitsimme, että voimme olla samassa huoneessa niin on juttukaveri.

Asiakkaan tarina- kauneusleikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

Olin positiivisesti yllättynyt huoneestani, sillä se muistutti hotellihuonetta. Vaihdoin vaatteet, jotka oli laitettu sängyn päälle valmiiksi. Sitten tuli anestesialääkäri, jonka kanssa kävin läpi terveystietoni. Sen jälkeen huoneeseen tuli sairaanhoitaja, joka otti verikokeet ja sitten oli minun vuoroni mennä rintatutkimukseen. Minulle tehtiin mammografia sillä olen jo yli 40-vuotias.

Radiologi katsoi tuloksen ja kaikki oli hyvin, joten seuraavaksi tapasin plastiikkakirurgi Jyri Kullamaan. Ensin jännitin hänen tapaamista, mutta ihan turhaan… Hän oli todella mukava! Ensin juttelimme niitä näitä ja hän kyseli Espanjan säästä ja kertoi käyneensä siellä useasti lomalla, koulutuksissa ja tapaamassa konsulttiani Leeaa. Täytyy sanoa, että jännitys hävisi. Kirurgi mittasi rintani ja kertoi minulle laitettavan rintaimplantin koon. Rintojen kohotukselle minulla ei ollut tarvetta ja sen tiesinkin jo etukäteen konsultaation jälkeen saamastani kirurgin arviosta.

Hän kysyi vielä omaa kauneusihannettani ja kertoi, että vierekkäisillä implantti koilla on vain muutama millimetri eroa keskenään. Päädyimme kohdallani kokoon 330cc ja hän sanoi, että mittojeni mukaan implantti kannattaa asettaa osittain rintalihaksen alle.

Tapaaminen kesti ehkä noin 10-15min, jonka jälkeen odotin vuoroani päästä leikkaukseen. Sairaanhoitaja kertoi, että olisin toisena menossa leikkaukseen ja taisinkin torkahtaa hetkeksi huoneessani vuoroani odottaessa.

Sairaanhoitaja, jonka kanssa kävelin leikkaussaliin oli ihana ja sympaattinen. Tosin saliin mennessä alkoi kädet vapista ja tuntui kuin olisi ollut todella kylmä, mutta hän rauhoitteli että kyse on jännityksestä ja kaikki menee oikein hyvin.

Plastiikkakirurgi Jyri Kullamaa tuli saliin kun anestesialääkäri ja hoitaja valmistelivat minua toimenpidettä varten. Viimeiset vitsit ja hymyt ennen kuin nukahdin. Kaikki oli nopeasti ohi, toimenpide oli kestänyt noin 40 minuuttia ja heräsin heräämöstä.

Olo ei kyllä ollut mikään paras mahdollinen. Oli kylmä enkä tiennyt yhtään missä olen ja rintoja puristi aikalailla. Hoitaja toi lämpöpeiton ja antoi kipulääkettä ja sanoi, että nuku kaikessa rauhassa. En tiedä kauanko sitten tosiaan nukuin, mutta kun heräsin uudelleen olo oli ihan ok ja hoitaja kysyi jaksaisinko istua pyörätuolissa niin hän vie minut huoneeseeni.

No kyllä jaksan, sillä halusin mennä laittamaan viestiä miehelle, että leikkaus on ohi ja voin hyvin. Täytyy sanoa, että nälkä oli kova, mutta uni vei vielä voiton ja torkahdin huoneessani. Siinä vaiheessa olikin jo kulunut riittävästi aikaa leikkauksesta ja sain päivällisen.

Asiakkaan tarina- kauneusleikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

Ei muuten ollut mitään muovikipoissa tarjottavaa ruokaa, vaan todella upeasti laitettu päivällinen!

Ruoasta sainkin paljon energiaa ja kipulääkkeiden osuus siihen lisäksi, joten illalla kävelin käytävällä ja ihailin sairaalaa. Kävin myös kahvilla itsekseni, kun olo tuntui niin hyvältä. Huonekaverini kanssa juteltiin ja vaihdettiin kuulumisia olotiloista, mutta kun oli naurun hetki niin molemmat pidettiin rinnoista kiinni ja hoettiin, että ei saa nauraa kun se sattuu niin paljon.

Yö meni täysin nukkuessa ja heräsin aamulla hoitajan käyntiin. Siteet rinnoista poistettiin, pääsin suihkuun ja sain haavanhoidon sekä tukiliivit.

Aamupalalle menimme reippaina yhdessä ja vaihdoimme sen jälkeen omat vaatteet päälle. Huonekaverini kävi sairaalan apteekissa ostamassa haavanhoitotuotteita kotiin vietäväksi, mutta minä olin jo ostanut kaiken kotiin valmiiksi, joten en tarvinnut. Tiesin, että saan sairaalasta mukaan sen verran, että pärjään hotellilla.

Asiakkaan tarina- kauneusleikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

Asiakkaan tarina- kauneusleikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

Tapasin vielä kirurgin ennen lähtöä ja autonkuljettaja vei minut hotellilleni samalla kyydillä, kun hän vei toiset satamaan.

Ensimmäinen päivä meni nukkuessa enkä jaksanut lähteä hotellin ravintolaan syömään, joten tilasin ruoan huoneeseen, lepäsin, söin ja katsoin telkkaria. Seuraavana yönä heräsin paineentunteeseen, otin kipulääkettä ja hyvää asentoa oli hankala löytää, kun piti olla vain selällään. Lopulta sain nukuttua ja aamulla oli kiva lähteä aamupalalle. Sitten tulikin taas levättyä ja iltapäivästä lähdin hieman kävelemään kun tuntui, että jalkoja turvotti.

Seuraavana päivänä olo oli jo huomattavasti parempi ja tasaisempi ja aloin jo malttamattona odottaa seuraavan päivän kotiin lähtöä. Hieman koin huonoa omaatuntoa, kun olin ollut muutamat päivät tekemättä mitään ja poissa kotoa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se kaikki tuli tarpeeseen.

Lento oli ihan ok, välillä oli pakko kävellä kun tuntui taas että jalat turpoavat. Myös leikkauksen jälkeinen hidas aineenvaihdunta oli tietysti osa syynsä… Mukanani oli vain lentolaukku joka ei ollut painava, mutta en pystynyt nostamaan tai laskemaan sitä koneessa, joten onneksi oli ystävällinen herrasmies viereisellä rivillä joka auttoi laukun kanssa. Käveleminen laukkua perässä vetäen oli helppoa, eikä se onneksi tuntunut missään.

Kotiin tultaessa olikin sitten hieman eri lämpötila mitä Tallinnassa. Pelkäsin kuinka haavojen käy, mutta onneksi olin saanut hyvät potilasohjeet ja laitoin Leealle viestiä, kun olin epävarma miltä haavat näyttivät ( hieman oli hankala nähdä haavoja rinnan alla, kun turvotus oli varmaan kaksinkertaistanut rintojen koon). Noudatin ohjeita ja annoin haavoille ilmakylpyjä, kuten oli ohjeistettu.

Kävin Leean luona poistattamassa solmun haavojen päistä, kun leikkauksesta oli kulunut 10 päivää. Ommellanka oli itsestäänsulava ja solmu olisi varmaan itsestäänkin tippunut, mutta oli kiva että hän katsoi että kaikki oli hyvin ja parantumiseni oli normaalia. Kuukausi leikkauksen jälkeen olikin vähän tylsää aikaa, kun oli rasituskielto eikä saanut uida tai ottaa aurinkoa. Toki tiesin tämän valmiiksi ja halusin noudattaa ohjeita mitä olin saanut.

Asiakkaan tarina- kauneusleikkausmatka Espanjasta Tallinnaan

Leikkauksestani on nyt kulunut 3,5kk ja kaikki on mennyt oikein hyvin. Sanotaanko näin, että olen nauttinut kesämekoista nyt enemmän kuin koskaan! Kun 6kk on kulunut leikkauksesta, niin käyn täällä Espanjassa Leean luona jälkitarkastuksessa, jossa katsotaan, että kaikki on hyvin.

Yhteenvetona voin sanoa, että kaikki oli sen arvoista mitä sain ja miltä minusta nyt tuntuu. Leikkauksen hinta lentojen ja hotellin kanssa oli samaa luokkaa kun mitä olin katsonut Espanjassa. Oma kokemukseni oli todella positiivinen ja halusinkin tällä kirjoituksellani tuoda oman kokemuksen esiin ja toivottavasti rohkaisin rintojen suurennusta miettiviä toteuttamaan oman unelmansa silikonirinnoista.

Scroll to top