fbpx

Rasvaimu

Rasvaimu

Rasvaimu sopii parhaiten normaalipainoiselle ihmiselle, jolla paino pysyy vakiona.

Rasvaimua tehdään ongelmakohtiin, joihin rasvaa kerääntyy ja josta se ei lähde inhimillisin keinoin. Rasvaimu ei kuitenkaan ole laihdutuskeino vaan se pienentää rasvakerroksen tilavuutta käsitellyllä alueella. Rasvaimulla saadaan suurta muutosta aikaan, mutta kaikki rasva ei lähde rasvaimussa. Rasvaimun jälkeen rasvasolut eivät enää kasva takaisin, mutta jos paino lisääntyy, niin rasvasolut voivat kasvaa tai rasva voi etsiä itselleen uuden paikan, johon kerääntyä.

Ennen toimenpidettä edeltää aina terveydentilantutkimus. Mahdolliset sairaudet, vakituinen lääkitys, alkoholi- ja tupakointitottumukset sekä allergiat otetaan huomioon toimenpidettä suunniteltaessa ja potilaiden on käytävä ennen toimenpiteen suorittamista vaadituissa leikkauskohtaisissa tutkimuksissa (verikoe, joskus ekg).

Rasvaimu tehdään käsiteltävästä alueesta riippuen paikallispuudutuksessa, selkäydinpuudutuksessa tai nukutuksessa. Käsiteltävälle alueelle ruiskutetaan rasvaa pehmittävää liuosta, jonka jälkeen imu aloitetaan. Plastiikkakirurgia Finest suosii rasvaimujen tekemistä WAL-tekniikalla. WAL-tekniikka (water-assisted liposuction; vesisuihkuavusteinen rasvaimu) on menetelmä, jossa imukärjestä tuleva nestesuihku ensin puuduttaa kudokset tasaisesti, ja sitten toimii apuna rasvasoluja irrottaen. Vesisuihku irrottaa rasvan hellävaraisesti verrattuna perinteiseen rasvaimuun. WAL-imulla on useita etuja verrattuna perinteiseen rasvaimuun sillä se on vähemmän kivulias, jolloin laajempiakin alueita voidaan käsitellä paikallispuudutuksessa. Lisäksi potilaat toipuvat WAL-imun jälkeen  nopeammin, ja kudosvauriot jäävät huomattavasti vähäisemmiksi. WAL-tekniikkaa käytettäessä päästään myös tasaisempiin tuloksiin kuin perinteisellä tekniikalla. Hellävaraisuuden vuoksi mustelmat, turvotus ja tuntohäiriöt ovat vähäisempiä kuin perinteisen rasvaimun jälkeen. WAL-tekniikkaa käytettäessä paraneminen on nopeampaa, toimenpide on turvallisempi ja se myös mahdollistaa entistäkin paremmat lopputulokset.

Rasvaimu

Katso video

Kuvaus hoidon etenemisestä

Konsultaatiokäynnillä saa selville mitä toimenpiteellä voidaan saada aikaan ja Plastiikkakirurgia Finestin konsultaatiossa kerrotaan perusteellisesti leikkauksen kulusta, riskeistä, jälkihoidosta, leikkaukseen valmistautumisesta, sairaalasta ja henkilökunnasta. Konsultaation yhteydessä selvitetään myös asiakkaan taustatiedot, terveydentila ja toivomukset sekä otetaan mitat ja kuvat, jotta kirurgi voi antaa oman suosituksensa ja mielipiteensä tilanteesta. Lisäksi paikan päällä pääsee katsomaan kirurgiemme suorittamista toimenpiteistä ennen – ja jälkeen kuvia.

Plastikakirurgia Finest tarjoaa potilailleen täydellisen kauneusleikkauspaketin, sillä järjestämme meno – ja paluuliput sekä kuljetukset paikan päällä. Hintaan sisältyy myös yöpyminen, täysihoito, potilaskohtainen puudutus tai anestesia, leikkaus, lääkkeet, yhdet tukiliivit käsitellylle alueelle sekä neuvonta, hoidon seuranta ja jälkitarkastus.

Toimenpiteeseen lähdetään leikkauspäivän aamulla ja Tallinnassa on vastassa autonkuljettajamme, joka kuljettaa sairaalaan. Sairaalassa saa mukavuuksilla varustetun huoneen, jossa tapaa plastiikkakirurgin. Kirurgi piirtää käsiteltävälle alueelle leikkauskartan ja käy läpi mitä toimenpiteessä tapahtuu.

Keskivertorasvaimu kestää noin tunnin. Potilas viedään leikkauksen jälkeen heräämöön. Siellä vointia seurataan, kunnes se on vakaa, jonka jälkeen potilas siirretään takaisin osastolle. Leikkauksen jälkeen kipuja lievitetään tehokkaalla kipulääkityksellä. Jos leikkaus ei ole päiväkirurginen niin potilaat yöpyvät sairaalassa yhden yön tarkkailussa. Toimenpiteestä paranemiseen kuuluvat mustelmat, turvotus ja epämiellyttävät tuntemukset käsitellyillä alueilla. Yleensä käytetään itsestään sulavia ompeleita, mutta toisinaan kirurgi ohjeistaa poistamaan ompeleet 7-14 päivää toimenpiteen jälkeen.

Rasvaimusta paraneminen vaatii malttia ja kärsivällisyyttä. Turvotuksen takia kestää vähintään 1 kk ennen kuin huomaa muutosta parempaan. Paranemisaika riippuu suuresti iästä, terveydentilasta ja elintavoista ja lopullisen lopputuloksen näkymiseen menee yleensä useita kuukausia ja siksi jälkitarkastus tehdäänkin vasta 6 kk toimenpiteen jälkeen. Sairausloma-ajan pituus on yksilöllinen, mutta yleisimmin se on 2-7 päivää. Siihen vaikuttavat sekä työn laatu että kipukynnys. Kuukauden ajan vältetään raskasta liikuntaa, saunomista, uimista ja auringonottoa. Lisäksi toimenpidealue tuetaan kuukauden ajaksi napakoilla tukisiteillä tai tukiliivillä. Sairaalasta saa mukaansa lääkkeitä kivunlievitykseen. Kaikki Finestin potilaat saavat kirjalliset ohjeet koskien valmistautumista leikkaukseen ja leikkauksesta toipumiseen.

Komplikaatiot ovat harvinaisia, mutta koska niiden mahdollisuutta ei voida kokonaan poissulkea, niin annamme toimenpiteisiin lähteville potilaille gsm-numeron, josta tavoittaa myös aukioloaikojemme ulkopuolella.

Tukitekstiilit

Plastiikkakirurgia Finest suosittelee jokaista asiakasta ostamaan parhaan lopputuloksen takaamiseksi toisen tukitekstiilin maahantuojan verkkokaupasta. On tärkeää panostaa oikeanlaisiin ja tarkoitukseen sopiviin tukitekstiileihin.

Hinta

Hinta riippuu käsiteltävistä alueista:

  • 1 alue tarkoittaa esimerkiksi leuan alusta (1 050 €).
  • 2 aluetta voi olla molemmat käsivarret, molemmat ulkoreidet tai esimerkiksi polvet (2 200 €).
  • 4 aluetta ovat esimerkiksi molemmat ulko – ja sisäreidet tai ylä – ja alavatsan vasen – ja oikea puoli (2 900 €).
  • 6 aluetta ovat esimerkiksi vatsa ja kyljet tai ulko – ja sisäreidet sekä polvet (3 450 €).
  • 8 aluetta ovat esimerkiksi ulko – ja sisäreidet, polvet ja käsivarret (4 100 €).
  • 10 aluetta (4 650 €)
  • 12 aluetta (5 600 €)

HUOM: Hintamme sisältävät kaiken muun paitsi ennen leikkausta suoritettavat tutkimukset, jotka ovat ehtona toimenpiteen suorittamiselle ja leikkauskelpoisuuden todentamiseksi.

VARAA AIKA ILMAISEEN KONSULTAATIOON
+358 44 539 6453 / +372 5363 3689

Scroll to top