Rasvaimu sopii normaalipainoiselle ihmiselle, jolla paino pysyy vakiona.

Rasvaimua tehdään ongelmakohtiin, joihin rasvaa kerääntyy ja josta se ei lähde inhimillisin keinoin. Rasvaimu ei kuitenkaan ole laihdutuskeino. Rasvaimu pienentää rasvakerroksen tilavuutta käsitellyllä alueella. Rasvaimulla saadaan suurta muutosta aikaan, mutta kaikki rasva ei lähde rasvaimussa. Rasvaimun jälkeen rasvasolut eivät enää kasva takaisin, mutta jos paino lisääntyy, niin rasvasolut voivat kasvaa tai rasva voi etsiä itselleen uuden paikan, johon kerääntyä.

Ennen toimenpidettä edeltää aina terveydentilantutkimus. Mahdolliset sairaudet, vakituinen lääkitys, alkoholi- ja tupakointitottumukset sekä allergiat otetaan huomioon toimenpidettä suunniteltaessa. Potilaiden on käytävä ennen toimenpiteen suorittamista vaadituissa leikkauskohtaisissa tutkimuksissa (verikoe, joskus ekg).

Rasvaimu tehdään käsiteltävästä alueesta riippuen paikallispuudutuksessa, selkäydinpuudutuksessa tai nukutuksessa. Käsiteltävälle alueelle ruiskutetaan rasvaa pehmittävää liuosta, jonka jälkeen imu aloitetaan.

 

 

Plastikakirurgia Finest suosii rasvaimujen tekemistä WAL-tekniikalla. WAL-tekniikka (water-assisted liposuction; vesisuihkuavusteinen rasvaimu) on uusi menetelmä, jossa imukärjestä tuleva nestesuihku ensin puuduttaa kudokset tasaisesti, ja sitten toimii apuna rasvasoluja irrottaen. Vesisuihku irrottaa rasvan hellävaraisesti verrattuna perinteiseen rasvaimuun. WAL-imulla on useita etuja verrattuna perinteiseen rasvaimuun. Se on vähemmän kivulias, jolloin laajempiakin alueita voidaan käsitellä paikallispuudutuksessa. WAL-imun jälkeen potilaat toipuvat nopeammin, ja kudosvauriot jäävät huomattavasti vähäisemmiksi.  WAL-tekniikkaa käytettäessä päästään tasaisempiin tuloksiin kuin perinteisellä tekniikalla. Hellävaraisuuden vuoksi mustelmat, turvotus ja tuntohäiriöt ovat vähäisempiä kuin perinteisen rasvaimun jälkeen. WAL-tekniikkaa käytettäessä paraneminen on nopeampaa, toimenpide on turvallisempi ja se myös mahdollistaa entistäkin paremmat lopputulokset.

 

 
 

Konsultaatiokäynnillä saa selville mitä toimenpiteellä voidaan saada aikaan. Plastikakirurgia Finest konsultaatiossa kerrotaan leikkauksen kulusta, riskeistä, jälkihoidosta, leikkaukseen valmistautumisesta, sairaalasta ja henkilökunnasta. Konsultaatioihin tulee varata 1 tunti aikaa. Konsultaation yhteydessä selvitetään myös asiakkaan taustatiedot, terveydentila ja toivomukset sekä otetaan mitat ja kuvat, jotta kirurgi voi antaa oman suosituksensa ja mielipiteensä tilanteesta. Paikan päällä pääsee katsomaan kirurgiemme suorittamista toimenpiteistä ennen – ja jälkeen kuvia. Konsultaatiossa vastataan myös kaikkiin kysymyksiin. Päätös leikkaukseen lähtemisestä lähtee potilaasta itsestään. Leikkaukseen päätyvä potilas saa Plastikakirurgia Finest sovelluksen kaikki asiaan kuuluvat paperit liittyen sovittuun aikatauluun.

Plastikakirurgia Finest sijaitsee vuonna 2017 valmistuneessa uudessa huippumodernissa yksityissairaalassa, jossa toimenpiteet suoritetaan plastiikkakirurgian erikoislääkärin Siim Simmon toimesta. Plastikakirurgia Finest tarjoaa potilailleen täydellisen paketin. Järjestämme meno – ja paluuliput sekä kuljetukset paikan päällä. Hintaan sisältyy myös yöpyminen, täysihoito, anestesia, leikkaus, lääkkeet, yhdet tukiliivit käsitellylle alueelle sekä neuvonta, hoidon seuranta ja jälkitarkastus.

Toimenpiteeseen lähdetään aamulla. Tallinnassa on vastassa autonkuljettajamme, joka kuljettaa sairaalaan. Sairaalassa saa mukavuuksilla varustetun huoneen. Lisämaksua vastaan (200 €) voi ottaa mukaan ystävän henkiseksi tueksi, jolloin saa saattajan kanssa yhteisen huoneen. Saattajapakettiin sisältyvät matkat, autonkuljettajan kuljetus, yöpyminen ja täysihoito. Sairaalassa tapaa plastiikkakirurgin. Kirurgi piirtää käsiteltävälle alueelle leikkauskartan ja käy läpi mitä toimenpiteessä tapahtuu. Toimenpide pyritään aloittamaan pian kirurgin kanssa käydyn keskustelun jälkeen, jotta sairaalassa ei tarvitsisi jännittää pitkään. Leikkauksen ja anestesian turvallisuuden kannalta on tärkeää, että potilas on rehellinen terveydentilastaan, elintavoistaan ja on syömättä / juomatta vähintään kuusi (6) tuntia ennen arvioitua leikkausaikaa.

Keskivertorasvaimu kestää noin tunnin. Potilas viedään leikkauksen jälkeen heräämöön. Siellä vointia seurataan, kunnes se on vakaa, jonka jälkeen potilas siirretään takaisin osastolle. Leikkauksen jälkeen kipuja lievitetään tehokkaalla kipulääkityksellä. Potilaat yöpyvät sairaalassa yhden yön tarkkailussa. Ennen kotiutusta kirurgi tarkastaa vielä käsitellyn alueen. Toimenpiteestä paranemiseen kuuluvat mustelmat, turvotus ja epämiellyttävät tuntemukset käsitellyillä alueilla. Yleensä käytetään itsestään sulavia ompeleita, joskus kirurgi ohjeistaa poistamaan ompeleet 7-14 päivää toimenpiteen jälkeen.

Rasvaimusta paraneminen vaatii malttia ja kärsivällisyyttä. Turvotuksen takia kestää vähintään 1 kk ennen kuin huomaa muutosta parempaan. Paraneminen on yksilöllistä. Paranemisaika riippuu suuresti iästä, terveydentilasta ja elintavoista. Lopullisen lopputuloksen näkymiseen menee yleensä useita kuukausia ja siksi jälkitarkastus tehdäänkin vasta 6 kk toimenpiteen jälkeen. Sairausloma-ajan pituus on yksilöllinen. Yleensä se on 2-7 päivää. Siihen vaikuttavat sekä työn laatu että kipukynnys. Kuukauden ajan vältetään raskasta liikuntaa, saunomista, uimista ja auringonottoa. Lisäksi toimenpidealue tuetaan kuukauden ajaksi napakoilla tukisiteillä tai tukiliivillä. Sairaalasta saa mukaansa lääkkeitä kivunlievitykseen. Kaikki Finest konsultaatiossa käyvät potilaat saavat kirjalliset ohjeet koskien valmistautumista leikkaukseen ja leikkauksesta toipumiseen.

Komplikaatiot ovat harvinaisia, mutta koska niiden mahdollisuutta ei voida kokonaan poissulkea, niin annamme toimenpiteisiin lähteville potilaille gsm-numeron, josta tavoittaa myös aukioloaikojemme ulkopuolella. Meillä on käytettävissämme kirurgi, joka tarvittaessa tarkistaa toimenpidealueen sekä määrää lisälääkityksiä.

Asiakkaamme blogi rasvaimusta: www.plastiikkakirurgiafinest.ee/fi/yhteiso/rasvaimu-blogi.

 

Tukitekstiilit

Plastikakirurgia Finest suosittelee jokaista asiakasta ostamaan parhaan lopputuloksen takaamiseksi toisen tukitekstiilin maahantuojan verkkokaupasta www.nagor.fi/verkkokauppa. On tärkeää panostaa oikeanlaisiin ja tarkoitukseen sopiviin tukitekstiileihin.

 

Hinta

Hinta riippuu käsiteltävistä alueista:

1 alue tarkoittaa esimerkiksi leuan alusta (950 €).

2 aluetta voi olla molemmat käsivarret, molemmat ulkoreidet tai esimerkiksi polvet (1 900 €).

4 aluetta ovat esimerkiksi molemmat ulko – ja sisäreidet tai ylä – ja alavatsan vasen – ja oikea puoli (2 700 €).

6 aluetta ovat esimerkiksi vatsa ja kyljet tai ulko – ja sisäreidet sekä polvet (3 300 €).

8 aluetta ovat esimerkiksi ulko – ja sisäreidet, polvet ja käsivarret (3 950 €).

10 aluetta (4 500 €)

12 aluetta (5 400 €)

HUOM: Hintamme sisältävät kaiken muun paitsi ennen leikkausta suoritettavat tutkimukset, jotka ovat ehtona toimenpiteen suorittamiselle ja leikkauskelpoisuuden todentamiseksi.

 

Näytä hyvältä ja voi hyvin! Varaa aika ilmaiseen konsultaatioon. Konsultaatio ei sido mihinkään. Ajan konsultaatioon voit varata sähköisen ajanvarauskalenterimme kautta. Ajan voi myös sähköpostitse osoitteessa Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puhelimitse 044-53 964 53.