Käy tutustumassa rintatoimenpiteisiin liittyvään blogiimme osoitteessa www.rintatoimenpiteet.fi. Täältä löydät kattavaa lisätietoa liittyen rintatoimenpiteisiin.

 


Asiakkaan blogi rintojen suurennuksesta

Maanantai 

Vihdoinkin! Tänään on se päivä! Perhosia vatsassa ja autoni kaasupoljin painuu pian pohjaan. Tänään matkaan Finestin yhteistyökumppanille Helsinkiin konsultaatioon. Tähän ikään piti ihmisen kasvaa ja kerätä rohkeutta. 45 vuotta plakkarissa ja lapset tehtynä – nyt on minun aikani hankkia rinnat!

Olen tätä asiaa miettinyt varmaankin koko ikäni. Nuorena tyttönä jo huomasin, että eivät ne sitten kasvaneetkaan niin kuin muilla. Ihan kauniithan niistä kasvoi, mutta aivan pikkupikku-minikokoiset. Kouluaikoinani tietysti lintsasin uintitunneilta, kuukautiset olivat hyvä ja takuuvarma tekosyy. Liikuntatunnilla voimistelupuvussa esiintyminen ja liikuntatunnin päättyminen suihkuun toisten tyttöjen kanssa oli myös kiusallista - niinpä unohdin varusteet kotiin useammin kuin muut luokallani.

Niin – en tietenkään kuollut siihen. Eihän rintojen koko ole maailman tärkein asia! Olisinhan pinnallinen ihminen, jos ajattelisin, että TARVITSEN isommat rinnat. Ja turhamainen. Maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin asioita, kuten terveys, onnellisuus, turvallisuus, ystävyys, rakkaus, maailmanrauha, tulevaisuus, elämä. En siis voi sanoa, että TARVITSEN rinnat, mutta sydämestäni voin sanoa että HALUAN, HALUAN KOVASTI.

Opin elämään onnellisena pienten rintojeni kanssa, mutta siinä ne olivat, muistuttamassa minua joka päivä olemattomuudestaan - olemattomuudellaan. En osaa sanoa kuinka paljon pienet rintani ovat vaikuttaneet naiseuteeni. Tai itsetuntooni. Kyllä minusta naisena puuttuu pieni pala – tai siis tässä tapauksessa kaksi pientä palaa. Uskon, että koen huonommuutta, ainakin joissain tilanteissa. Tai en ehkä huonommuutta, vaan vajavaisuutta. Olen mielestäni aivan kaunis nainen, olen kuullutkin nuo sanat useasti. Mutta rintojani ei ole kukaan koskaan kauniiksi kehunut. Minusta ne kyllä ovat kauniit, tosin aivan pienet.  Pienet rinnat ilmeisesti viehättävät vain hyvin pientä vähemmistöä miehissä, tosin ne kuitenkin kelpaavat. Mutta kuka tässä maailmassa haluaisi olla sellainen, joka vain kelpaa?

Olen miettinyt tätä asiaa monelta kantilta. Koettanut ymmärtää itseäni ja ympäristöäni. Asettaa asioita tärkeysjärjestykseen. Jopa niinkin hauskalla tavalla kun pienet lapset tekevät: ”Äiti, jos tiikeri ja sarvikuono taistelis, niin kumpi voittaa?” Jos vaihdan autoni uuteen tai jos hankin rinnat – kummasta tulen onnellisemmaksi? Rinnoista. Jos vaikka teen remontin kylpyhuoneeseen tai jos hankin rinnat – kummasta tulen onnellisemmaksi? Kylpyhuone on sen verran kiva, että vastaus on rinnoista. Matkustaisinko maailman ympäri vai hankkisinko rinnat? Hankkisin rinnat. Sain aika nopeasti selville mitä haluan. Ja myös sen, että kuinka paljon! Ei minun kylpyhuoneessani ole luksusta. Eikä ole autossanikaan. Kertokoon se minusta mitä tahansa, turhamaisuudestani tai mistä muusta tahansa, mutta joudun tunnustamaan itselleni, että mikäli minulla on muutama tuhat euroa ylimääräistä, sijoitan sen kaikkein mieluiten uusiin rintoihin.

Toiveena naisellinen olo joka päivä, ei enää stressiä push-upeista ja kaiken maailman AA-kuppien etsimisestä kaupoista, ei enää irtotoppauksia joiden putoamista saa pelätä, ei enää stressiä tähän ikään saavutetusta pienestä pehmeydestä vatsan ja pepun seudulla. Toiveena sopusuhtainen vartalo, luonnollisen kauniit rinnat, kauniisti laskeutuvat vaatteet ja kerrankin tyytyväinen olo peiliin katsoessa.

Autolla vai bussilla... Autolla vai bussilla...?? Valitsen auton. Navigaattoriin vain osoite, ja matka konsultaatioon alkaa. Olo on kumman rauhallinen. Jollain tavalla vatsan pohjassa kutittelee jännitys, mutta toisaalta olen tehnyt päätökseni ja päällimmäinen tunne on, että tiedän mitä teen. Haluan ne rinnat.

Ajattelen, että mikäli riskit ovat isot – niin asiaa pitää miettiä vielä. Katsotaan. Mikäli alkaa tuntua epäilyttävältä, niin perun koko jutun. En halua tietenkään riskeerata terveyttäni, enkä missään nimessä halua rintoja, jotka pönköttävät pinkeinä palloina joku päivä.

Niin – sehän on suurin pelkoni. Että minulle sanotaan, että sinun rintasi ovat niin pienet, että lopputulos ei voi olla luonnollisen näköinen – pinkeät ja pönköttävät pallot niistä tulee väkisin. Tai että näen sen itse kuvista – joita siellä oletettavasti katsellaan. Haluan ehdottomasti luonnollisen näköiset ja sopivan kokoiset! No, jos luonnollisuus ei ole mahdollista, niin ainakin kauniit.. Apua! Huomaan, että nyt kun olen päättänyt edetä asiassa, niin taidan hiukan tinkiä vaatimuksistani. Olenko ihan hölmö?? Haluanko rintoja nyt niin paljon, että en näe asiaa enää selkeästi? Selitän itselleni, että eiväthän silikonirinnat voi koskaan olla IHAN täydellisen luonnolliset! Mutta kauniithan ne voivat olla silti. Ja kauniit on toinen adjektiivi, jolla kuvailisin haluamiani rintoja. Se riittää minulle. Hassua, mutta totta – toivon pikaisesti, että rintani olisivat ennemmin roikkuvat, joihin laitettaisiin vain täytettä – ne kun saattaisivat olla luonnollisemmat lopputulokseltaan. Hmmm.. käsi ylös kaikki te naiset, jotka olette toivoneet roikkuvia rintoja – n-y-t… NYT!

Olen ihan pian perillä – en tunne tätä kaupunginosaa lainkaan, mutta navigaattorini kertoessa, että olen perillä, ryhdyin katselemaan parkkipaikkaa. Ja löysinkin aivan heti. Olen ajoissa, aivan sopivasti. Ehdin vielä ehkä etsimään juotavaa jostain ja polttamaan viimeisen savukkeen ennen tuomiota! Nyt jännittää. Mutta olen silti kumman rauhallinen.

Perillä. Soitan kelloa ja toivon, että tapaamani nainen on mukava – siltä hän kuulosti puhelimessa. Ei vastausta. Soitan toisen kerran. Ei vastausta. Kokeilen jo ovea, ja epäilen itseäni – olenko tullut vääränä päivänä tai väärään aikaan?? Sitten ovi aukeaakin, taidan vaan olla hermostunut. Kohtaan perillä vaalean hoitajan. Tervehdimme ja istun mukavalle sohvalle kuulemaan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Tunnen itseni rohkeaksi ja urheaksi. Olen ylpeä itsestäni, että olen edennyt tässä asiassa näinkin pitkälle. Ja samalla tiedän, että voin vielä perääntyä mikäli niin haluan. Nyt haluan keskittyä ja muistaa kaiken mitä minun pitää kysyä!

Hoitaja aloittaa kertomalla riskeistä kuvien avulla. Hän kertoo, että implanttien jälkeen paluuta entiseen ei ole. Ok, ei haittaa. Haluan pitää niitä varmasti vanhana mummonakin. Hän näyttää minulle kaikki kauhukuvat. Keskustelemme pitkään riskien todennäköisyydestä. Hän ei kaunistele asioita, eikä vähättele riskejä, vaan kertoo faktoja. Sitä arvostan. Pienikin vähättely saisi hälytyskellot soimaan päässäni. Keskustelemme pitkään, kysyn kaikkea mahdollista, mikä mielessäni liikkuu – vaikka olen jo lukenut kaiken netistä.

BLOGI1 esitteet
BLOGI2 esitteet
 

Sitten hoitaja esittelee leikkaavan kirurgin, Jyri Kullamaan. Niin, olen kuullut hänestä pelkkää hyvää. Hänen CV:nsä on pitkä ja mietin, että vaikka olenkin ollut Suomessa yksityissektorilla muutama vuosi sitten polvileikkauksessa, niin minulle ei ole koskaan esitelty tai kerrottu leikkaavan kirurgin meriittejä tai saavutuksia. Onkohan tämä ennakkoluulojen poistamiseksi vai onko tämä fiksumpaa toimintaa kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet? No, minulla ei ole ennakkoluuloja vaan ennakko-odotuksia. Positiivisia vain. Muiden käsittelyyn en olisi edes suostunut.

Sitten se pahin hetki – sovitetaan kokoja ja otetaan kuvat. Uuh.. kuvat minun rinnoistani. Ei se mukavin hetki. Mutta tietysti suoriudun, eihän tästä muuten mitään tule. Tekin kaikki näette ne nyt täällä. Sekään ei ole mukava ajatus. Uusia, kauniita rintoja voisin mielelläni esitellä, mutta en näitä vanhoja.. Saanko pyytää, että katsotte vain oikein nopeasti näitä ja sitten niitä uusia voitte katsella pidempään, heh. Huvittaa itseänikin ihan. Mitä väliä??? En usko, että tätä lukee monikaan tuttuni. Mutta tosiasia on, että olen aina ihaillut naisellisia naisia. Sopivan kokoiset ja kauniit rinnat ovat yksi naisellisuuden merkeistä. Niiden puuttuminen on jotenkin hävettävä asia, vaikka minulla ei itselläni ole osaa eikä arpaa siihen, että ne minulta puuttuvat! Enkä varmasti ole maailmassa ainoa, joka näin tuntee.

blogijpg1
blogijpg2
blogijpg3
BLOGI3 natrelle
BLOGI4 sample
BLOGI5 sample

Yksi syistä, miksi tätä nyt kirjoitan, on se, että haluan jakaa kokemukseni kaikkien niiden kanssa, jotka epäröivät ja ehkä ajattelevat, että tämä on turhamaista. Tai pelottavaa tai vaarallista tai ihan mitä vain. Minä en pelkää juuri nyt mitään, mutta jos alkaa pelottamaan, niin kerron kyllä!!! En aio tässä kaunistella asioita, vaan kerron ne juuri niin kuin ne ovat.

No niin, poikkesin vähän tapahtumien kulusta, suokaa anteeksi! Jatketaan. Oikea koko löytyy hyvinkin helposti. Sopusuhtaisuus oli avainsana. Hoitaja oli aivan oikeassa koon suhteen, oli oikein helppoa päätyä "viittä vaille kolmeen desiin". Toisaalta joku minussa kirkui – voi hitsit, hitsit, niistä tulee isot!!! Mutta luotan konsultoijaan, toivomukseni luonnollisuudesta ja sopusuhtaisuudesta ovat hänelläkin päällimmäisenä suosituksissa. Kuulen vielä kirurgin mielipiteen ihan lähipäivinä.

Hyvästelen minua konsultoineen hoitajan, ja suuntaan kotiin. Hymyilen koko matkan… Minä saan rinnat, eikä mitkään ihan pienet vaan järjettömän kokoiset B-kupit!!! En aio perääntyä, en enää. Nyt mennään eikä meinata!!!


Torstai 

Hei taas kaikille!

Istun takapihallani, aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Vasta leikatun nurmikon tuoksu leijuu ilmassa ja vedin sisältä tietokoneeseeni jatkojohdolla virtaa. En malta istua sisällä, vaan kirjoitan kesän tuoksua kaikille teillekin! Leikkaukseen on aikaa parisen viikkoa ja yllätys, yllätys, jännitystä ei ole lähimaillakaan. En edes odota, että aika kuluisi nopeammin, oleilen viimeisiä päiviä pienirintaisena. Omien pikkuisteni kanssa. Huomaan kuitenkin hyvästeleväni nykyistä olomuotoani. Tarkastelen ja tutkin pikkusiani. Haluan muistaa heidät sellaisina kuin ne ovat vielä nyt. Luojan luoma olen vielä hetken. Joku voisi sanoa, että sellaisena minun pitää elämäni kulkeman, mutta voihan asiaa ajatella niin, että luoja järkkäsi tililleni ylimääräistä rahaa juuri tätä varten. Rahaa korjaamaan luojan tekemät pikku virheet. Kuka tässä maailmassa ei joskus mokailisi! Voisin tietenkin hankkia niillä jotain aivan muuta. Jos olisin mies, niin saattaisin ostaa soutuveneen pikku perämoottorilla, antaisin sille nimeksi Iines, ja ajelisin sillä syksyllä kalaan. Huh, onneksi olen nainen!!!!

Pian konsultointikerran jälkeen kirurgi Jyri Kullamaalta tuli konsultin kautta viesti, että implanttien mallin ja koon valinta oli mennyt juuri oikein, luonnollisuuden kannalta. Ihanaa! En hoitajan sanoja epäillyt ollenkaan, mutta on se mukava saada vahvistus sen sijaan, että olisi pitänyt miettiä koko pakka uudelleen. Minulle laitetaan siis Natrellen implantit, sellaiset muotoillut eli ei pallon muotoiset, osin tai kokonaan rintalihaksen alle, hah en muista varmaksi sitäkään, tilavuus noin 295 jotain, olikos se millilitroja vai mitä yksikköä, mutta siis tavoitteena on B-kuppikoko. Nykyinen kokoni taitaa lähennellä vain puolta desiä, niin kuin kuvasta näkee.. Ja niin kuin huomaatte, en murehdi faktoja, olen ammattilaisten käsissä!

Jyri näyttää minusta ammattilaiselta CV:n lisäksi myös kuvassa. Vakavan näköinen mies... Tulee mieleen, että onko kuva tarkoituksella noin vakava, vai onko Jyri itsekin vakava? Vähän hän näyttää siltä, kuin hänellä olisi juuri kuvan ottohetkellä paidan kauluksen nappi hivenen liian kireällä.. Minä taas kuljen tilanteesta toiseen huumorilla. Vakavuus kuvissa tuo tietenkin vakuuttavuutta, en haluaisikaan nähdä kirurgistani jokaista kimaltavan vitivalkoista hammasta paljastavaa jenkkikuvaa. Mutta hmm.. tämä rintojen suurennus ja korjaaminen on jo niin yleistä, että voisihan hän vähän hymyillä kuvassa. "Tule luokseni, autan sinua, teen sinusta kauniin"-hymy voisi olla houkuttelevampi, vai mitä mieltä olette? Minusta hän on kuitenkin oikein miellyttävän ja komean näköinen mies. Vai olemmeko me suomalaiset niin konservatiivisia ja haudanvakavaa kansaa, että haluamme lääkärimme olevan samanlaisia? Minun mielestäni hymyilevämpi kuva olisi parempi, rauhoittavampi. Toisaalta, vaikka Jyristä olisi sivuilla millainen tahansa kuva, olen kuullut niin paljon positiivista hänen työstään, että tuskinpa antaisin sen vaikuttaa. No, ei nyt mikään kalareissukuva sentään…

No, nyt vain odotellaan ja nautitaan kesästä ja viimeisistä hetkistä luomurintojen kanssa!! Hauskaa, että minulla on täällä joku, joiden kanssa odottaa! En ole jostain syystä halunnut tuttavilleni, monellekaan kertoa. Vertaistuki on ihana asia!
Olin saanut blogistani kommentteja ja kysymyksiä – hauskaa! Kysykää vaan, vastailen kyllä! Tylsäähän tämä olisi jos kukaan ei mitään kommentoisi.


Maanantai 

Kävin tänään Helsingissä – vaateostoksilla… Voi apuaaaa… Halusin ostaa itselleni jotain kaunista leikkauksen jälkeistä aikaa ajatellen. Mutta en oikein osannut. Katselin kaihoisasti alusvaateosastolla kauniita rintaliivejä ja pikkareita. Tunnustelin niitä ja yritin arvailla millaiset minulle sitten sopisi. Nykyisiin pikkuisiini sopivat rintaliivit löydän ihan vain katsomalla. Tiedän sovittamattakin, mitkä niistä ovat tyhjää täynnä koko ajan ja mitkä ovat tyhjää täynnä vain kumartuessa eteenpäin. :-D Yleensä ostan ne, jotka ovat tyhjää täynnä vain kumartuessa. Niiden kanssa tosin ei uskalla käyttää mitään toppauksia, koska ne saattavat pudota yhtäkkiä kesken kumarruksen. Muistan 80-luvun olkatoppaukset.. Niitä oli joskus useita, kiinni rintsikoiden olkaimissa, ja niitä putoili useastikin. Ja sekin oli noloa. Mutta entäs sitten tissitoppaus.. Se kun lätkähtää maahan, niin häpeä on aivan kauhea. En edes tiedä kumman sukupuolen edessä häpeän enemmän, miesten vai naisten. Yhtä paljon varmaan, mutta eri syistä. Miehen edessä minua hävettäisi turhamaisuuteni ja naurettavuuteni – miehillehän kelpaavat minkälaiset tissit vaan. Tai ainakin ne sanovat niin.. Naisten edessä näin käydessä uskon heidän ajattelevan, että ”voi suakin ressua, onneksi mulla ei ole noin huonosti asiat..” Saatan olla väärässä, mutta kyllä minä itse ajattelisin noin – heh siis jos minulla olisi rinnat.. Olen usein kiitollinen, että minulla on jokin asia paremmin kuin jollain toisella. Kiitän monista asioista tätä maailmaa. Kiitos, että olen terve! Kiitos, että tulen toimeen! Kiitos, että minulla on työtä! Kiitos, etten ole noin lihava! Olen kiitollinen kaikesta, mitä minulla on ja monesta asiasta, jota minulla ei ole. Ja olen varma, että muutkin ajattelevat ainakin jollain asteella samoin.

No, nuo asiat ovat taakse jäänyttä elämää aivan pian! Lähete tutkimuksiin ja muutkin paperit tulivat postissa.

blog 002 BLOG 007

Kaikki on valmista, kunhan toimitan itseni verikokeelle ja mammografiaan. Mitähän siitäkin tulee.. Olisikohan se sitten se viimeinen hetki kun joudun epämiellyttävään tilanteeseen tässä koossa. Nykyisessä koossa on se hyvä, etten todellakaan tarvitse mammografiaa saadakseni selville mahdollisia kudosmuutoksia. Selkä penkkiin ja tunnustelemaan vaan – kaikki selviää kyllä. Koen mammografian omalta osaltani turhaksi ja toivon mukavampaa tapaa tutkimukseen, mutta onhan se tarpeellinen varmastikin tässä kohtaa. Otan ystäväni Tallinnaan mukaan ja kaikki on selvää. Tämä tapahtuu nyt niin helposti, etten oikein usko todeksi.

Kiitos muuten kaikille kommentoijille tsempin toivotuksista ja kiinnostuksesta!!! Otan kaikki toivotukset vastaan ilolla ja jos teillä on jotain aiheita, joista haluatte kuulla ajatuksiani, niin ehdotelkaa. Tämä on sellainen ”naistenikiomajuttu”, ja tunnetasolla naisten jutut ovat aivan ihania. Naisten verkosto ajatusten ja tunteiden tasolla on aivan uskomaton. Kun lukee naisten lehtiä, huomaa, että voi samaistua aivan jokaiseen kirjoittajaan, ikään katsomatta. Ja tunteet kiinnostavat minua. Rintojen suurennus liittyy suoraan naisen tunteisiin. Ja niitä on paljon erilaisia. Uskon, että jokainen nainen varmasti haluaa tuntea olevansa kaunis. Uskon, että siitä lähdetään. Ei täydellinen, mutta kaunis ja naisellinen.

Muistaako muuten kukaan joskus kauan sitten julkaistua Maisan ja Kaarinan juttua – vai oliko se jossain sketsissä tv:ssä – hauskaa kommenttia, että määrätyssä iässä ei enää tiedä missä asennossa harrastaisi seksiä. Jos on selällään, niin tissit leviää tai katoaa mutta vatsa ja naama on ookoo. Jos taas on päällä, niin vatsa löllyy ja naama roikkuu, mut silloin on tissit olemassa.. Nauroin itseni kipeäksi, todella osuvaa!!! Ei ole helppoa olla keski-ikäinen! Painovoiman ja sopivan pyöreyden saavuttamisen jälkeen ei ole oikeastaan niin mainiota asentoa, jossa kaikki olisi hyvin. Pari lasta ja heippa vaan.. Niin, millaistakohan on seksi uusilla rinnoilla?? Onko se parempaa? Odotan jo! Onko se hauskempaa ja vapautuneempaa, kun ei tarvitse miettiä, että löytääkö se kumppani niitä hyväiltäväksi vai ei.. ”Haloo, se on mun kylkiluu, senkin typerä pässi”.
Niin.. En oikein malta odottaa………..


Perjantai: mammografiaaaaa...

Sain lähetteen mammografiaan ja ultraäänitutkimukseen. En ollut asiaa edes ajatellut sen enempää - en tainnut haluta. Varasin ajan ja aika sitten vaan tuli. Huomaan, että mieleni tekee tepposiaan, tavallaan. Todellakin, ajanvarauksesta lähtien en ajatellut koko asiaa ollenkaan. Ja mikäli se tuli mieleeni, työnsin se pois saman tien. Vähän sama kuin menisi papa-kokeeseen ensimmäistä kertaa. Mielessä kaikki kauhujutut kuinka paljon se sattuu ja kuinka kamalaa se sitten vain voi olla..

No ensinnäkin, naiset - papa-kokeeseen mennään mekossa. Kun tulee housujen poisottamishetki,niin gynekologin huoneessa on paljon mukavampi kulkea pukeissa, mutta ilman housuja. No niin, minä menin mammografiaan mekossa. Voi tyhmä!!! "Ota yläosa paljaaksi ja istu odottamaan tähän, hoitaja tulee aivan pian." Otin sitten yläosan ja siis alaosan joka oli siinä yläosassa kiinni - pois. Rintsikat pois ja sitten istuin pikkupikkustringeissäni hämilläni kylmällä penkillä odottaen. Ajattelin, että voihan vee, tää ei voi mennä hyvin. Iho oli aivan kananlihalla ja olotilani ole todella epämiellyttävä. En tiedä saako täällä sanoa rumia sanoja, mutta kyllä suoraan sanottuna ****tti. Ajattelin, että kohta tämä on ohi, aika kuluu ja 30 vaivaista minuuttia ja olen varmastikin jo matkalla kotiin. 30 pikku minuuttia, kyllä sinä kestät..

Hoitaja tuli, ja kertoi mitä pitää tehdä. Hän oli ihan oikea hoitaja-tyyppi. Nuori, noin 27-vuotias, laittamattomat hiukset söpösti ponnarilla, hyvin kevyt meikki, vai mahtoiko sitä olla ollenkaan. Miellyttävä ja ystävällinen. Hän oli kuitenkin kokenut, selvästikin hän oli kohdannut muitakin panikoivia potilaita. Tunsin paniikin kasvavan kun katselin laitetta, jonka johokin väliin rintani pitäisi tunkea. Voi, näin itseni lähtevän ovesta ulos, juosten, ovi pamahtaisi kiinni, olin jo jättämässä tämän leikin kesken. Mutta olen tasan alasti - en pääse nopeasti ulos, pitäisi pysähtyä pukemaan ensin, ja silloin joutuisin selittämään ja tunnustamaan heikkouteni. Haloo - yksi mammografia!!!

Sinne ne vaan saatiin puristettua, kahden lasilevyn väliin. Tosin minun rinnoissani ei ole mitään täytettä, ne ovat vain nahkaa ja nännit. En katsonut alas. En halunnut nähdä niitä litistettyinä, se ei voi olla kaunis näky, ajattelin. Haluan ajatella, että rintani ovat kauniit - vaikkakin pienet - en suostunut pilaamaan sitä mielikuvaa katsomalla miltä ne näyttävät puristettuina täysin lyttyyn. Hoitajan kädet olivat erittäin hellät ja lämpimät - minä olin jääkalikka. Ja olin poissa itsestäni. Tarkoitan, että kehitin ympärilleni energiakentän, jonka sisään ei pääse kukaan. Ei hoitajat, ei lääkärit, ei kukaan. Hoksasin jossain vaiheessa, että hoitaja varmaankin kuvitteli minun tulleen tutkimuksiin rintasyöpäepäilyn vuoksi.. Korjasin asian - se oli suurin ja ainoa empaattinen eleeni sitä mukavaa hoitajaa kohtaan. Halusin hänen tietävän, että minua ei tarvitse siitä syystä rauhoitella. Halusin päästää hänet inhottavasta säälin tunteesta jäykän potilaan kanssa. Minun jäykkyyteni johtui todellisuudessa minun tähän laitteeseen aivan liian pienistä rinnoista, ja siitä, että joku - eli hän ja minä itse olimme sitä todistamassa. Jälkeenpäin ajattelin - rintojen hankkiminen on aivan oikea ratkaisu minulle. Olisinkohan saattanut saada uudet Kelan korvauksella suurten traumojen vuoksi? Olen kuullut, että jotkut ovat saaneet. Minulla vain ei ole ollut sisua tunnustaa kuinka paljon niitä häpeän. No, nyt ainakin tiedän tekeväni itselleni oikein tähän ryhtyessäni.

Hoitaja pyysi minut istumaan penkille odottamaan, kun lääkäri katsoo kuvat. "Ei, ei kannata pukea, kohta lääkäri tulee tekemään sen ultraäänen." Istun yksin hämärässä huoneessa puisella penkillä miltei alasti.

Kyyneleet kohosivat silmiini. En tiedä miksi, mutta luulen, että tämä tutkimus on nöyryyttävimpiä kokomuksia, jossa olen koskaan ollut. Kerään itseni, jaksa vähän vielä, sanoin itselleni.

Niin, sitten se ultraääni..... hoitaja tuli takaisin ja sanoi: "Mene tuohon makuulle odottamaan lääkäriä, hän tulee ihan pian." No niin, siinä minä sitten vieläkin ihan väärissä vaatteissa - eli pelkissä stringeissä - menin makuulleni lavitsalle, ultraäänikoneen viereen. Hoitaja levitti päälleni pari repaleista kappaletta sitä kovaa paperia, jota laitetaan rullasta lavitsan päälle jokaista potilasta varten.. "Näin on ehkä mukavampi odotella. "Voi ei... miksen mä ajatellut tätä... Niin, lääkäri tuli sitten hetken päästä. Oikein mukava ja miellyttävä. Ja taas, ainoa empaattinen eleeni hänelle, oli kättely ja esittely. Ole siinä sitten iloinen ja ystävällinen - ensin on tissit lytistetty ja sitten makaat stringeissä hitto paperia päällä. Ajattelin vain, en varmasti koskaan enää törmää tuohon ihmiseen, minun ei tarvitse esittää ystävällistä tai iloista. Hänkin huolehti syöpäpelkojani, huomasin. Ja kertoi muutamaan otteeseenkin, että kaikki on hyvin, täällä ei ole mitään erikoista. En korjannut hänelle murheitani. En välittänyt. Halusin vain äkkiä pois.

Ja päättyihän se sitten lopulta. Maksu kassaan ja ulos. Autoon. Kotiin. Kotimatkalla ajattelin: "Tehty. Ei se niin kamalaa ollut. Pelkäsit vain niin kovin. Pelkäsit, että paljastut. Pelkäsit, että häpeäsi näkyy. Mutta olit turhaan peloissasi. Ei sattunut ollenkaan. Onneksi ensi kerralla mammografiassa sulla on jotain lasilevyjen väliin laitettavaa!"


Tiistai 

Nyt vaan odotellaan - leikkauspäivä häämöttää vajaan viikon päässä. Mammogragiat ja kaikki valmistelut ovat takana. Kaikki on sovittu valmiiksi ystäväni kanssa. On tosi kivaa, että joku lähtee mukaan. Ei muuten niin väliä, mutta jos olen kovin kipeä leikkauksen jälkeen. Minua pelotellaan: "Voi vitsit sä oot sitten kipeä.." Niin, kumma kyllä, monet menevät töihin jo viikon päästä leikkauksesta. Kuinka kipeä sitten oikein voi olla, jos viikon päästä jo tehdään töitä?? En usko näitä juttuja. Minä en ole kovin kipeä, sanon itselleni. Läpihuutojuttu. Ja jos olen, niin sitten otetaan lääkettä.

Joku ehdotti minulle, että menisin keskustelupalstalle. Heh - en ole mennyt.. En halua kuulla yhtäkään kommenttia, joka saattaisi saada minut epäröimään tai perumaan päätökseni. Olen jo muodostanut mielipiteeni, tehnyt päätöksen, ja tässä ollaan. Sinänsä en tarvitse vertaistukea, minulla on oikein hyvä olo. Olen varma. Voi olla, että idea olisi hyväkin, saada kuulla positiivisia kommentteja ja kannustusta. Mutta olen aina tehnyt suuret asiat elämässäni yksin. Teen niin nytkin.

Niin - onko tämä vähän niinkuin synnytyskin.. kaikki sanovat, että sattuu niin hemmetisti, enkä ikinä enää koskaan joudu tähän uusiksi.. Ja silti perheissä on useita lapsia. Ja todellakin - kaikki, joilla on hankitut rinnat, ovat vilpittömästi onnellisia puolestani. Minäkin olen. Tuudittaudun tähän tilanteeseen, annan ajan mennä menojaan, kellun ajassa ja sitten eräänä aamuna - leikkauspäivä on siinä. Tuntuu, kuin siitä päivästä - kun se kohta koittaa - alkaisi uusi tarina elämässäni. Toivottavasti se tarina ja elämä ovat täynnä onnea joka päivä.


Keskiviikko 

Jaahas – on keskiviikko-aamu ja laivaterminaalissa ollaan. Ja aivan liian aikaisin… Arvioin aamuruuhkat aivan väärin, ja olen paikalla jo 05.45. Olen selvästi päästäni sekaisin. No, polttelen tupakan pihalla rauhassa. Tunnustelen kesäistä aamua. Kelaan mielessäni kaiken. Onko minulla hyvät vaatteet tälle reissulle, mammografiassa kun kävi niin huonosti – uskon että on. Passi on mukana, läppäri, kännykän laturi ja laivalippujen varausnumero. Kaikki hyvin. Astun terminaaliin sisään ja istun kahvioon odottamaan, että paikka aukeaisi. Huomaatte varmaankin, että tulin sittenkin yksin. Matkatoverini sai järkyttävän flunssan - en halunnut sairasta kaveria mukaan. Hän taisi jopa vähän loukkaantua kun sanoin, että pyydän jonkun toisen. Vähän sama tilanne kun lasten ollessa pieniä, jouduin kieltämään vanhempia tulemasta sairaiden lasten kanssa kylään. En koskaan käsittänyt sitä, minun leipomukseni tai seurani ei varmasti ollut syynä siihen, että piti tulla räkää valuvan ipanan kanssa kylään. Ehkä oman lapsen ihailun ja esittelynhalun vuoksi? Arvoitukseksi jäi... No, aivan sama - en halua saada tähän päälle keuhkoputken tulehdusta, tai edes nuhaa. Eikä kuumeessa matkustaminen ole järkevää kenellekään. Ostan hänelle paluumatkalla jotain lepytystä, vaikka hajuveden :-) Itse asiassa, olen iloinen, että hän sairastui. Tämä on niin henkilökohtainen juttu, että mielelläni teen sen yksin, ihan itsekseni. En siis pyytänyt ketään mukaan.

Tiskit aukenevat ja minäkin menen jonoon. Tarkistan virkailijalta, että saako tsekkauksen jälkeen jossain "siellä toisella puolella" polttaa. Hän vastaa, että kyllä siellä joku paikka on. Menen porteista läpi.

Suuni on tosi kuiva, tupakka ja vedetön aamu tekevät sen. Nukuttaa ihan hirveästi, nukuin koiran unta peläten pommiin nukkumista. Päätän hakea kahvin - mutta en juo sitä. Siitä ei varmaankaan tarvitse päätä laittaa pölkylle, että maistan kahvia noin kahden teelusikallisen verran! Otan tasan kaksi pientä siemaisua. Vain sen verran, että saan karvaan maun suustani pois. Maistelen kahvia, annan sen levittyä suun joka kolkkaan ennen kuin nielaisen. Ihanaa!!! No, eipä siinä juuri nielaistavaa ollut. Tippa tai kaksi.

Etsin katseellani tupakkapaikkaa - no, eihän sellaista siellä ole. Odotan ja odotan - että pitikin tulla näin aikaisin! Katselen ihmisiä, iloisia laivalle ja Tallinnaan lähtijöitä, nuoria ja vanhempia, joka toisella on mukana kärryt olutta ja muita juomia varten. Kiinnitän huomiota suomalaisen miesten pallovatsoihin. Näkökentässäni on samanlainen laaja muotovalikoima pömppävatsoja kuin rintoihini laitettavia implantteja. On pyoreää, suurta ja pientä ja löytyy pisaran mallista, montaa eri kokoa. Jokaisen oma valinta.. OMG.. Kummastelen ajatuksiani ja hymyilen assosiaatiolleni.

Tupakkaa! Yritän päästä takaisin ulos, mutta eiväthän ne pojat suostu minua enää takaisin päästämään. Palaan pöytääni, jossa seisoo kylmäksi muuttunut täysi kahvikuppi. Järjettömän pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen pääsemme laivaan. Niin, menen suoraan kannelle tupakalle. Ja taas on suu rutikuiva. Nyt en enää huijaa itseäni, enkä ketään muutakaan, vaan käyn pesemässä hampaani wc:ssä ja saan samalla kostutettua suutani. Kulutan aikaani lukemalla Viron matkailulehteä. Aaah, ihania ruokia ja ravintoloita siellä. Kuolaan.. kaiketi. Käyn tax-free ostoksilla. Käyn tupakalla. Ja suu on kuiva. En jaksa edes katsella ihmisiä enää. Istun itsekseni ja kaivan tietokoneeni esille. Ja kohtaan siis teidät mieluummin kuin tylsän odotuksen. Minua ei jännitä, ei kutkuta vatsasta, ei mitään. On aivan kuin olisin työmatkalla. Tämä läppärin avaaminen vahvistaa vielä tuota tunnetta. No fear. Joko olen todella taitava eliminoimaan jännitystä - tai sitten en oikeastikaan jännitä. Kumpi tahansa on todellisuus. Sopii minulle!

Tänään on ihana päivä!


Torstai 

Tulimme sairaalaan. Sairaalassa on ilmeisesti julkisivuremontti meneillään. Nytkin tätä kirjoittaessani ikkunani takana heiluu joku mies rappaamassa seinää. Sairaala on aivan tavallinen sairaala. Täytin aluksi nukutuslääkäriä varten lomakkeen ja sain huoneen heti. Sairaalavaatteet päälle ja saman tien tulee huoneeseen hoitaja ja plastiikkakirurgi Jyri Kullamaa. Heh- hän on aivan erinäköinen kuin nettisivujen kuvassa. Hän on tasan yhtä fiksu ja asiallinen, mutta kuitenkin erinäköinen. Ei ollenkaan NIIN vakava. Poikamainen. Ja kauniimpi. Ja miellyttävä kuin mikä, varsinkin kun hän hymyilee. Tosin näin hymyn vasta tänä aamuna - kirjoitan tätä siis odotellessani kotiin lähtöä. Niin, palataan tulohetkeeni, 20 minuuttia, niin hän sanoo leikkausviivojen piirtelyiden jälkeen. Häntä häiritsee, että toinen nännini on sentin korkeammalla kuin toinen - höh, mitä väliä, ajattelen. Täydellisyyteen pyrkijä, selvästikin. Minulle laitetaan Natrelle, anatominen, koko 295 g, yläosasta lihaksen alle.

Ja sitten mennään. Leikkaussalissa on viileää, palelen. Hoitajat hyörivät ympärillä ja laittavat johtoja sinne tänne. Kanyyli käteen ja kaikki on valmista. Nukahtamistani en enää muista. Nukahdinko hengittämällä maskista vai kanyylin kautta - ei tietoa. Kaikki tapahtui niin nopeasti.

Mutta sen muistan kun heräsin. Voi vee.... en ole koskaan kokenut vastaavaa kipua. Luulin että oksennan. Ei, en oksennakaan koska en pysty oksentamaan. Hengittäminen on tosi vaikeaa ja kivuliasta - en saa happea, sanon hoitajalle, että taju lähtee kohta. Ihoani kylmää siten kuin juuri ennen pyörtymistä tapahtuu. Hoitaja laittaa kasvoilleni happinaamarin. Hengitän vain. Yritän sulkea kivun pois ja keskityn hengittämiseen. Tuntuu kuin koko rintakehäni ja rintalastani olisi murskattu. En menetä tajuntaani, yritän hengittää vain sen verran kuin tarvitsen hengissä pysyäkseni. Keskityn vain hengittämiseen. Hoitajat tulevat taas - en tiedä kuinka paljon aikaa on kulunut. Hengitys on hiukan helpompaa. Hoitaja sanoo: "Nouse ylös." Yritän, vaan tuntuu kuin tonnin painoinen rekka olisi rintani päällä, en pysty edes liikahtamaan. "En pysty!", sanon. Pyydän kipulääkettä ja kohta saankin piikin. Peppuun olisi pitänyt laittaa, mutta makaan kuin eloton norsu.. saan piikin lopulta lanteelleni, kylkeen. Taas hoitaja on siinä: "Nouse ylös." Hän jo vähän hoputtaa, nyt pitää jo nousta. En pääse vieläkään.. Hän hoksaa sitten nostaa sängyn yläpään ylös. Tuska viiltää rintaani kun nousen istuma-asentoon. Siitä siirryn toiseen sänkyyn. En tiedä miten, mutta se tapahtui kuitenkin jotenkin. Minut viedään huoneeseeni. Pyydän ja mielessäni rukoilen lisää kipulääkettä. En saa, olen saanut sen piikin juuri vähän aikaa sitten. Okei. Olen liikkumatta. Puristan oksennuskuppia kädessäni, jota en juuri pysty liikuttamaan. Jos se oksennus tulee, niin olen varma, etten osu kuppiin, se on niin kaukana kuitenkin. Mutta yritän olla oksentamatta. Makaan vain paikoillani, ihan hiljaa. Liikkumatta. Hengitän. Liikkumatta.

Aikaa kuluu, herään aina välillä, parin tunnin välein. Kipu on aina vaan läsnä. En pysty edes juomaan vettä, koska en pysty nostamaan pulloa huulilleni. Kiroan, olisinpa antanut sairastuneen ystäväni tulla mukaan. Vähän väliä pikku nuhasta… En selviä kotiin täältä yksin, ikinä. Pystyn liikuttamaan vain käsiäni. Ja jalkojani. Saan jossain välissä pillereitä. Ja huomautuksen kun en ole juonut kuin pikku tilkan. Mutta joka kerta kun herään, huomaan, että sattuu pikkuisen vähemmän. Leikkaukseni on ollut ohi varmaankin noin puolilta päivin. Alkuillasta vasta tulee mieleeni yrittää ylös. Olisi kuulemma hyvä vähän nousta. Hoitaja nostaa sänkyni päädyn ja ponnistan itseni vessaan. Järjetön kipu. Mutta on sen ollut pakko vähetä, vaikken sitä juuri huomaakaan. Koska kävelen. Vessaan ja takaisin. Huomaan myös, että noustessani kipu ei kasva juurikaan. Sen mikä sattuu, niin se sattuu, vain määrättyyn rajaan asti. Saan ruokaa. Nälän tunne kertoo paranemisen ilosanomaa. Ruuaksi
oli liharisottoa, höysteenä suolakurkkua. Leipää ja jugurttia. Muuten hyvä, mutta se oli aika jäähtynyttä. Voi olla, että itse annoin sen odottaa edessäni liian kauan.. Jossain vaiheessa illalla tai yöllä uskaltaudun tupakalle. Leikkauksesta on siis kymmenisen tuntia – varma en ole, koska en pysy perässä. Tunnustelen tuskaani, vertailen, usko alkaa palaamaan - ehkä selviän sittenkin.

Yö tulee – ainakin luulen niin. Herään vähän väliä, noin 4 tunnin välein. Saan aina välillä lääkettä. Käyn aina välillä tupakalla. En muista missä kohtaa kiinnostuin uusista rinnoistani. Varmaan siinä, kun tapasin pari kohtalotoveria tupakkahuoneessa. Luulen, että silloin oli jo aamu tai aamuyö. Virisi keskustelu mitä kenellekin on tehty. En osannut sanoa oikein mitään. Heti palattuani huoneeseen kurkkasin peilistä toppauksia, ja niiden koko antoi viitteitä, että olisin saanut mitä olin tilannut. Luojan kiitos aamu oli siinä, ja kipu oli laantunut siedettäväksi. Tiedän, että selviän kotiin aivan hyvin.

Hoitaja tutkii aamulla verenpaineeni ja mittaa kuumeen. Toinen hoitaja tulee ottamaan siteen pois ja sitten saan mennä suihkuun. Minä ja uudet rintani. Vitsit mutta ne ovat hienot, tajuan! Viis kivuista. Aamupala, naminami. Mannapuuroa. Leipää. Jugurttia. Kahvia. Sitten hoitaja tuo minulle tukiliivit, ja saan pukea jo omat vaatteet. Saan mukaani myös kipulääkkeitä, antibiootit ja proteesipassit. Sitten tapaankin Jyri Kullamaan. Keskustelin hänen kanssaan kivuistani. Hänen mukaansa se on harvinaista, että potilaaseen sattuu näin kovin. Nimittäin, en ole koskaan kokenut itseäni erityisen kipuherkäksi, päinvastoin. Synnytinkin tuosta noin vaan. Polvileikkaukseni ei ollut mitään tähän verrattuna. Kullamaa sanoo, että koska rinnoissani ei ollut löysää nahkaa, eli ne eivät olleet roikkuvat (niidenhän perään jossain kohtaa huutelin..), niin siellä ei ole kovin suurta tilaa implantille. Ja todellakin, tupakkahuoneessa tapaamani tytöt olivat paljon vähemmän kipeitä kuin minä. Mutta onneksi nyt on kaikki hyvin.

blog 027 Blogiinpostop 1

Olen ollut täällä aivan tyytyväinen palveluun - melkein kaikki hoitajat puhuvat, tai ainakin ymmärtävät suomea. Kielimuuri tekee hiukan sellaista, että kun puhutaan vierasta kieltä, käytetään hyvin lyhyitä lauseita. Hoitotilanteessa empatia ei välttämättä välity näin käydessä. Henkilökunta on täällä ollut aivan kivan ystävällistä. Ja tänään kun en ole enää ollenkaan niin kipeä, olen saanut hymyjä joka puolelta ja rekisteröinyt huumorintajuisia piirteitä, niin Jyri Kullamaassa kuin hoitajissakin.

Päällimmäinen sana mielessäni on – KIITOS.


Kotimatka

Kuljettaja nouti minut tasan klo 12.30, niin kuin oli sovittu. Olen oikein hyvässä kunnossa - kun vertaan 24 h taaksepäin... Pakkaan tavarani ajoissa, ja sitten lähdetään. Kuljettaja on mukava ja kohtelias nuori mies. Hän huolehtii laukustani ja miten hän ajaakaan!! Hitaasti ja rauhallisesti, väistelee töyssyt ja antaa muiden mennä ohi. Hymyilen takapenkillä. Tässä sitä nyt ollaan, kotiin!!! Ihanaa päästä uusien boobsien kanssa omaan kotiin!

Olemme laivalla ajoissa. Ostan viinerikahvit jo satamasta - olen todella nälkäinen!!! No ihmekös tuo kun olen syönyt aamiaisen vain. Laivalla minulle on hytti, mutta käytän sitä vain laukkuni säilytykseen. Mietin, mitä tekisin.. Haluaisin juhlistaa tilannetta jotenkin. Shoppailu on aina kivaa, mutta hajuvedet ostin jo aikaisemmin, kenkiä mieleisiäni ei ole, eikä laukkujakaan. Palkitsen itseni siis Á la Cartessa - good idea!!! Vietän suuren osan matkasta ravintolassa nautiskellen hyvää ruokaa. Sen kruunaisi hyvä viini - mutta tyydyn veteen. En uskalla tämän särkylääkemäärän kanssa leikkiä. Ja onhan oloni hieman hutera. Kävelen hitaasti ja rauhallisesti, varoen. En muistanut, että korkokengät piti jättää kotiin - ja minulla ei ole juuri muita. En siis halua korkeakorkoisten "aamutossujeni" lisäksi pienintäkään häiriötekijää - en halua kaatua. Juon siis vettä ja ihailen merta syödessäni. Olen onnellinen.

dsc00473

dsc00475

Ihanan ruokailun jälkeen hakeudun kannelle tupakalle. Muistan mennessäni, että hups, nuo ovethan ovat tosi piukat.. mitenköhän selviän... Haa - aivan loistavasti - käytän viehkosti peppuani oven avaamiseen. Niin, kuinkakohan viehkolta mahdoin näyttääkään... Tissit kipeänä ja peppu pitkänä - Baywatch-hidastuksena menin ovista. Pysyin sitten siellä kannella. Sauhuttelin ja nautiskelin kauniista ilmasta. Kaikki hyvin. Olen kotona ihan pian.


Kotona

No niin, kotona ollaan. Soitan heti niille parille ystävälle, joille olen kertonut reissustani. Ja tietysti äidille :-) Oikein hingun päästä näyttämään uutta minääni. Mutta muistutan itselleni, ei ole kiirettä.

Huomaan, että kotona menee kaikki ihan hyvin. Saan itse vaatteet pois päältä, pääsen hyvin suihkuun ja saan itselleni ruokaa. Toki käsien nostaminen tekee kipeää ja yritänkin välttää sitä. Siksi suihkun jälkeen vaaleanpunainen pyyhkeeni on täynnä kellertäviä läikkiä - Betadinea kaiketi. Ja osin siksi kuljen ensimmäisen päivän kotosalla miltei alasti. Syön pillereitä, niitä jotka sain sairaalasta mukaan ja lisäksi omia särkylääkkeitä. Pidän kirjaa varsinkin antibiootista - en halua unohtaa yhtäkään. Ihana oma rauha.

Illalla teen itselleni kunnollisen sopen sohvalle. Kasaan tyynyjä ja peittoja ison läjän ja aion nukkua siinä. Istuen. Vaikka voinkin oikein hyvin, niin en halua ottaa riskiä, että mentyäni makuulle, en pääsisikään ylös! Kyllä kaikenlaiset pienetkin ponnistukset heti tuntuvat kipuna, ja rinnat ovat todella pinkeät pallot. Varsinkin kainaloiden puolelta. Kävelen vähän kuin bodarit :-)

Nukuin ensimmäisen yön yllättävän hyvin - päätän nukkua vielä seuraavankin samalla tavoin. Minulla on kaikki hyvin. Nukun ja lepään, annan itselleni luvan nukahtaa jos siltä tuntuu, otan lääkkeitä, syön kun on nälkä. Ja ihmettelen näitä uusia rintojani. Happyhappyhappy!!!


Seuraava aamu

Niin, mikäs tässä, aamiaista, lääkettä, lepoa. Huomaan, että turvotus rinnoissani alkaa laskemaan. Ilman särkylääkkeitä en kuitenkaan voi vielä edes kuvitella olevani. Halu lähteä ulos on kova. Mieli tekisi lähteä ihan kaupungille asti, mutta pitäydyn pikku kävelyssä kotini lähellä. Istun ulkona, istun sisällä. Syön, lepään, toistelen samoja asioita. Kellolla ei ole juuri merkitystä elämässäni juuri nyt. Olen päivistä sekaisin, mutta en välitä.

Kolmantena päivänä leikkauspäivästä, illalla huomaan - vasen rintani on kipeämpi kuin oikea. Itse asiassa se on ollut sitä vähän koko ajan. Tuntuu, että rintaliivi hankaa leikkaushaavaa jotenkin. Tutkiskelen niitä, ja huomaan, että tosiaan, vasen on pinkeämpi kuin oikea. Kääk. Mitä nyt. Etsin käsiini ohjekirjasen. Sieltä luen, että aikaisintaan kolmantena päivänä voi tulla haavatulehdus. Apuuva.. Onko tämä nyt sellaista? Luen myös, että rinnat paranevat eri tahtiin. Niin, tämä voi olla vain sitäkin. Annan itselleni käskyn rauhoittua asian kanssa, ja menen suihkuun. Irroittaessani haavalappuja, vasemman rinnan lapun irroittaminen kirpaisee... auts. Lapun jättämä jälki antaa viitteitä, että olin liimannut sen vinoon... osa laastarin teipistä siis oli haavan päällä. Oukkidoukki. Kirveltäää... Tyhmä!! No, mieleni rauhoittuu jonkin verran. Suihkuttelen rintojani lämpimällä vedellä, varsinkin ärtynyttä haavaa. Sitten otan ison annoksen lääkettä ja suihkuttelen Septidiniä haavaan. Se rauhoittuukin aika pian. Annan ilmakylpyä haavoilleni - tulee mieleen lapset vauvoina ihanine peppuineen ja ilmakylpyineen.

Tulee sitten aika mennä nukkumaan - voisinkohan nukkua ilman liivejä..? En millään haluaisi laittaa niitä päälle. En uskalla kuitenkaan jättää niitä pois. Laitan haavalaput paikoilleen, taitan ne kaksinkerroin nurinpäin ja asetan taitoksen haavan kohdalle. Näin en voi mokata enää toista kertaa. Hmm. Tuntuu ihan hyvältä. Liivit vielä, ja unta palloon. Nukun todella hyvin sohvalle tekemässäni valtakunnassa.

Aamulla herätessäni huomaan, että voin unohtaa kaikki murheet haavatulehduksesta ja hematoomasta. Kaikki on aivan fine. Opettele laittamaan laastari, typerys!!! :-)


Torstai 

Olen ollut nyt toipilaana viikon. Olen ollut kotona, istunut, maannut, kävellyt, istunut ja maannut. Kyllästymiseen asti. Olen tehnyt pari kävelyretkeä ulos, mutta ne ovat päättyneet kipuihin. Siedettäviin kylläkin, mutta en halua nyt munata mitään, ja olen palannut kipujen alettua saman tien kotiin. Tänään lähden taas ulos. Ilma on kaunis ja lämmin, mahtaakohan olla jo kesän viimeisiä lämpimiä päiviä.. Päätän käydä kävellen kaupassa. Eihän kauppaan ole pitkäkään matka. Otan mukaan perässä vedettävän matkalaukun, jotta minun ei tarvitse kantaa mitään. Pumppaan Buranaa itseeni.

On kaunis ilma. Pitkän mietinnän jälkeen pukeudun farkkuihin. Hameet olisivat helpommat, mutta farkkujen kanssa on enemmän vaihtoehtoja yläosalle. Päädyn mustaan hihattomaan toppiin – aivan perus sellaiseen. Sen päälle laitan aivan ohuen, löysän mustan paitapuseron, edestä napitettavan. Näin uudet rintani eivät huuda olemassaolollaan, mikäli joku tuttu sattuu tulemaan vastaan. Turvotus on laskenut jo jonkun veran, mutta pallomaisethan ne vielä ovat. Toisaalta, tukiliivien kanssa ne ovat myös eri muotoiset, kuin mihin olen push-upien kanssa tottunut. Sivuprofiilini on vähän vieraan oloinen, ja tällä vaatetuksella saan vähän piilotettua sitä.

Kaupassa kaikki hyvin. Kerään kärryyn ruokaa ja herkkuja – kuitenkin pitäen mielessäni, että olen todellakin vain istunut ja maannut ja istunut ja maannut nyt viikon. Kohtuullisen kevyttä. Kaupasta lähdettyäni kävelen ulkoravintolan ohitse. Hetken mielijohteesta pysähdyn. Haluan lasillisen kuohuviiniä tämän ensimmäisen ostosreissuni kunniaksi.  Pyydän kahta oven vieressä istuvaa miestä vahtimaan laukkuani sillä aikaa kun käyn tilaamassa juomani. He istuvat varjossa, valitsemani aurinkoisen pöydän vieressä. Ennen kuin huomaankaan, he ovat tulleet valitsemaani pöytään – he vaihtavat paikkaa aurinkoon. Ja kyllä, totta kai he katsovat kassini perään. Sanon ”Kiitos, saanko liittyä seuraanne lasillisen verran?” Kyllä vain, kuuluu vastaus. No niin, haen juomani ja esittäydymme. Loma on meneillään, ja he ovat menossa selvästikin iltarientoihin. Hetken kuluttua heitä tulee yksi lisää. Ihan hauskoja kavereita,  noin kolmekymppisiä. Juttelemme niitä näitä. Kaksi miehistä kiusoittelee yhtä heistä rintakarvoista, joista saankin pienen näytteen. Äijämäistä pelleilyä. Hymyilen. Pojat on poikia.. Heidän rintakarvakeskustelunsa sen kun jatkuu ja huhhuh, kuumakin on. Ja hetken kuluttua kaksi heistä istuu kuin istuukin terassilla ilman paitaa. Nauran, ja odottelemme, että koska tarjoilija tulee huomauttamaan asiasta. Vitsailen heille, että istun todellakin ravintolan parhaassa pöydässä.. Ja täytyy sanoa, että rantakunnossa ovat nämä pojat, tosiaankin. Ja täynnä testosteronia.

Ja tulihan se tarjoilija, huomauttamaan siis. Ei auttanut mikään, paidat takaisin päälle vain. No, se oli aika hauska juttu. Huomasin virkistyväni viikon kotona olemisen jälkeen. Lasilliseni tyhjennyttyä, kiitin miehiä seurasta ja silmänilosta, ja toivotin hauskaa loppuiltaa. He kiittivät myös ja juuri kun olin poistumassa pöydästä ja ravintolasta, yksi heistä sanoi minulle: ”Hei, sulla on kauniit rinnat.”

”Hei, sulla on kauniit rinnat.” Keskellä kirkasta päivää. Keskellä kirkasta päivää kuulen tuon lauseen ventovieraalta, joka ei todellakaan ole rintojani edes voinut kunnolla nähdä. Lauseen, jota en ole koskaan ennen kuullut. Mieheltä, jonka kanssa minä ja rintani olemme istuneet samassa pöydässä noin puoli tuntia. En tiedä mitä ajattelisin.. Onko miehillä röntgenkatse? Ja sitten heräsi kysymys: Saivatko minun rintani, jotka luulin piilottaneeni hyvin, nuo miehet riisumaan paitansa? Kohtasinko ensimmäistä kertaa rintojen aiheuttaman testosteronipurkauksen miehen aivoissa? Niin, vanhat rintani eivät todellakaan aiheuttaneet pienintäkään oikosulkua missään miehessä.

No, mitä tahansa tapahtuikin, tai mitä tahansa putkiaivon oikosulkua sain olla todistamassa – minulla heräsi ajatus. Onko minun asemani nyt erilainen kuin ennen? Onko olemassa erilaisia olemassaolon tasoja, riippuen rintojen kuppikoosta, siis miehiä ajatellen? Onko A-kupin omaavan naisen olemassaolon taso miltei näkymätön tai huomaamaton? Ja B-kuppi, tällainen vähän pinkeä ja turvonnut, huomattavampi tai varteen otettavampi? Muuttuuko C-kuppi vielä varteenotettavammaksi? Ja mistä kuppikoosta alkaa huomattavuus olla jo liian hallitseva? Niin. Tiedän paljon naisia, jotka kärsivät liian suurista rinnoista. Eikö syynä olekaan välttämättä ryhtiongelmat? Vaan se, että heidän olemassaolon tasoansa hallitsevat rinnat? Miten he ovat muuta kuin seksiobjekti, jos heistä ei näy enää muuta kuin rinnat? Tämä spekulointini on tietysti miehiä ajatellen. Mutta entä naisten? Sainko naisilta vastustelua, kuten: ”Olet hullu, miksi sä leikkaukseen menisit?? Sulla on ihan hyvät rinnat! Ja mitä väliä sillä on?”, siksi, että olin turvallisempi ystävä kun olin näkymättömällä tasolla? Entä miten käy nyt? Kiinnitänkö nyt enemmän miesten huomiota ja tulevatko naispuoliset ystäväni kateellisiksi? Ja haluavatko suuririntaiset pienentää rintojaan muiden naisten kateellisuuden vuoksi? Vai eikö suuririntainen nainen voi olla vakuuttava? Aaargh.. Miljoona kysymystä on herännyt mielessäni. Suuririntaisuuden olemassaolon tasoa en pysty tutkimaan käytännössä – olenhan nyt B-kuppi, eli aivan tavis. Mutta mikäli ympäristön suhtautumisen muutos kiinnostaa teitä, niin tutkailen kyllä asiaa, kunhan pääsen kunnolla ulos tuonne maailmaan. Kertokaa siis mielipiteitä. Mikäli aihe ei ole kiinnostava, niin pidän tutkailuni omana tietonani.

Mutta että tänään oli hieno päivä. Minulle kerrottiin, että minulla on kauniit rinnat. Jippiiiii!!


Perjantai: tikkien poisto

Hei taas kaikille!

Kuulin, että odotatte kovasti kuvia rinnoistani. Hauskaa! Mistä aloittaisin? Tikkien poiston yhteydessä oli sovittu kuvaus. Tulin Helsinkiin tikkien poistoon. Jokaisella meillä on varmaankin ollut tikki tai kaksi joskus, joten on sanomattakin selvää, että se ei sattunut ollenkaan. Kaksi pikku napsausta ja solmukohdat olivat poissa.  Tikithän olivat sellaisia sulavia tikkejä, ei siis sitä mustaa lankaa joka pitää poistaa kokonaan.

Ihaninta tässä oli Miriamin ilme ja hymy kun uudet rintani tulivat näkyville. Hän sanoi ensin: ”Vasen on vähän turvonneempi kuin oikea.” Ja sitten leveästi hymyillen: ”Niistä tulee tosi kauniit!”. Sain lisää särkylääkkeitä ja hyvät hoito-ohjeet. Myös hankkimani rintaliivit saivat Miriamin hyväksynnän. Niin, nyt sitten vaan ollaan ja odotellaan. Haavalappuja ei tarvitse enää käyttää, kotona voin olla ilman liivejä kokonaan, urheilla hillitysti voi oman olotilan mukaan, kaikki hyvin. Pinkeyden pitäisi kadota noin parin kuukauden aikana. Ja rintoihini pitäisi palata tunto pikkuhiljaa, rintojeni alapuoli on vielä leikkauksen jäljiltä tunnoton. Ja haavavoidetta voisi alkaa käyttämään parin päivän päästä, tai Bepanthenia. Todellakin, huomaan, että oikea rintani paranee ja pehmenee nopeampaa tahtia kuin vasen.  Luotan aivan täysin, että molemmat paranevat pikkuhiljaa. Ihanaa!!

blogi tikit2 blogi tikit1
blogi tikit3 blogi tikit4

Vielä yksi asia, Anskulle. Laitoin Finestille kysymyksesi ja, sain seuraavanlaisen vastauksen:

”Leikkauksen aikaisessa tiputuksessa menee aina suonensisäinen antibiootti. Muuta antibioottia ei välttämättä tarvita. Plastiikkakirurgia Finest on kuitenkin päättänyt, että kaikki potilaat saavat automaattisesti antibiootit myös tablettimuodossa leikkauksen yhteydessä. Tämä paitsi ennalta ehkäisee tulehduksia, niin joidenkin tutkimusten mukaan pienentää kapseloitumis prosenttia, nopeuttaa paranemista ja poistaa potilaalta tulehdusriskin pelkoa. Kaikki yritykset eivät anna ylimääräisiä antibiootteja, mutta meidän kantamme on, että antibiooteista on leikkauksen yhteydessä vähemmän haittaa ja enemmän hyötyä.”

Kuulostellaan taas kun tapahtuu jotain hauskaa!


Maanantai 

Hei kaikille taas!

Täällä parannutaan kovaa vauhtia. Otimme uusia kuvia taas Helsingissä käväistessäni. Ehkä huomaatte, että oikea rintani pehmenee hieman nopeammin kuin vasen. Pinta on jo pehmennyt ja mielestäni muoto on laskeutunut roimasti leikkauksen jälkeisestä ”pallotilasta”. Miriamin mukaan pehmeneminen jatkuu vielä, ja se on ihana uutinen. No, arvelinkin niin, en ole ollut ollenkaan huolissani.

blog1u
blog2u
blogarpi1u
blogarpi2u

Kivuista voin kertoa, että niitä ei juurikaan ole enää. Pystyn nukkumaan helposti kyljelläni jo, ihan kummalla kyljellä vain. En ole syönyt särkylääkkeitä ollenkaan ainakaan kahteen viikkoon enää. Iltaa kohden rintani kipeytyvät pikkuisen. Oikeastaan ei kuitenkaan rinnat, vaan iho. Tulee tukala olo liiveissä. Liivien kankaan kosketus tuntuu epämiellyttävältä. Mutta kotiin päästyäni vapautan ihanaiseni. J Olen löysissä vaatteissa ja nukunkin ilman liivejä. Olen näihin jo aivan tottunut – on ollut jopa muutamia päiviä, kun en ole niiden olemassaoloa edes muistanut! Muistan kuitenkin laittaa Voltaren kipugeeliä joka aamu, ja Bepanthenia arpiin aamuin ja illoin. Leikkaushaavat ovat parantuneet jo miltei näkymättömiksi.

Aamuisin on ihana pukea vaatteet päälle, vanhat vaatteetkin kun näyttävän niin paljon paremmilta ylläni. Niin, leikkauksen jälkeinen kipu on jo unohtunut. Muistan tietenkin, että sattui paljon, ja että skaalalla 1-10 kipu oli luokkaa noin 12..  Mutta en enää muista miltä se oikeasti tuntui. Daisy, kysyit kokoani. Olen hoikka ja pituuteni on 167cm – noin. Painosta en tiedä, varmaankin aika normaali. Hoikka siis, mutta vähän pehmeä J

Olen niin iloinen valittuani juuri Jyri Kullamaan ja Fin-Estin palvelut. Kaikki on hoitunut loistavasti, Fin-Est jopa lähetti minulle postitse särkylääkkeitä kun olin popsinut melkein kaikki. Halusin lisää lääkkeitä, koska töihin meno arvelutti. Mutta en ole niitä sitten tarvinnutkaan. Olo on aivan loistava! Ei sitten niin mitään huomautettavaa.

Olen nyt sitten tietenkin seurannut ympäristön reaktioita. Olen uskaltautunut kertomaankin tutuilleni uusista rinnoistani. Kaikki – siis kaikki – ovat suhtautuneet positiivisesti. Suurin osa ei ole huomannut mitään, uskomatonta! Tosin olen käyttänyt vähän löysempiä vaatteita kuin yleensä. En ole vielä ihan varma ”näkymättömyydestäni”, mutta nyt olen jo ollut joskus ihan poolopaidassa, enkä ole huomannut kenenkään katseen viipyvän rinnoissani ihmetellen. Eli, kokovalinta on osunut ihan nappiin. Osa ystävättäristäni sanoo, etteivät itse koskaan tähän ryhtyisi, mutta suurin osa on erittäin kiinnostunut kokemuksestani. Leikkauksesta itsestään ja varsinkin uudesta olotilastani. Jotkut heistä ovat innokkaina heti tökkineet sormellaan kokeillakseen, että miltä ne tuntuvat. No, ei haittaa, he ovat kaikki läheisiä tuttuja kuitenkin. Vähän kuitenkin tulee mieleen raskausajat – vatsa kun saman tien muuttui kaikkien yhteiseksi omaisuudeksi jota saa hiplata ja kosketella ihan kuka vain. Moni on myös kysynyt, että pitääkö niitä uusia joskus. Voin olla väärässäkin, mutta oletan niin, että uusiminen tulee kysymykseen vain jos niille sattuu jotain, tai ne alkavat kapseloitua voimakkaasti. Tai jos sitten itse alkaa haluamaan suurempia. Tiedän monia, joilla on ollut samat rinnat jo ikuisuuden, siis jo 10-20 vuotta, eikä vaihtaminen ole vielä tarpeellista. Luotan siihen, että eläköidyn ennen kuin vaihto on tarpeellista. En osaa verrata miesten ja naisten suhtautumista juurikaan, koska en ole tätä kovin monelle miehelle kertonut. Mutta yleinen käsitykseni on, että kauniit rinnat ovat aina plussaa.

Niin.. yksi hauska juttu – olen nähnyt unia. Eräänä aamuna katsoin rintojani, joista toinen tuntui jotenkin kummalliselta. Ihmettelin, että miten se näyttääkin jotenkin kummalliselta tuolla paidan alla.. Ja kun nostin paidan ylös, niin näin sen… Se oli venynyt aivan kesäkurpitsan muotoiseksi, piiiitkä pötkö jossa nänni sojotti suoraan kohti lattiaa. Paniikki nousi, tunnustelin ja ihmettelin sitä ja mietin kuumeisesti mitä nyt pitää oikein tehdä… ja sitten heräsin. Äkkiä tarkistamaan, että kaikki on hyvin!!! Erittäin toden tuntuinen uni. Piti ihan herätä kunnolla, juoda kuppi kahvia ja sauhutella yksi savuke ennen kuin sain tunteen katoamaan. Toisen kerran aamulla ihmettelin decoltee-aluettani. Siitä oli tullut aivan ryppyinen.. Rypyt olivat pitkiä ja pystysuoria, kaulalta rintoihin asti. Aivan kuin rinnat olisivat venyttäneet ihon vekeille. Kauheaa.. En voi koskaan enää pitää muita kuin poolopaitoja… Kosketin ihoa ja kauhistelin. Niin.. ja sitten heräsin. Unta vain.. Mutta decolteeni on saanut runsaasti kalleinta yövoidettani aamuin ja illoin siitä lähtien!

Kuulin, että tänne oli joku kirjoittanut jotain ilkeää – itse en sitä ollut nähnyt. En tiedä mitä sanoisin. Ensinnäkin, kiitos Fin-Estille tekstin poistamisesta. Toivottavasti asiattomat kirjoittelut nyt ovat tältä erää ohi. Toiseksi, olen ryhtynyt tähän kirjoittamiseen aivan vilpittömänä. Kaikki kirjoittamani on totta, paitsi etunimeni. Olen siis aivan tavallinen työtä tekevä nainen, pidän kirjoittamisesta, pidän naiseudesta ja se on minulle tärkeä asia. En ole feministi, olen aivan tavallinen heteronainen, mutta naisellisuus on asia joka on lähellä sydäntäni. Ja haluan kertoa kokemuksestani muillekin. Rinnat ovat naiseudessa aika keskeinen asia silloin kuin niitä ei ole, tai niihin liittyy jokin – mikä tahansa ongelma. Se voi olla rintasyöpä, liian pieni tai suuri koko tai löystyminen. Mutta mikä tahansa se onkaan, se vaikuttaa naisen naisellisuuden tunteeseen. Väitän, että naisellisuuden tunne naisessa saa naisen kukoistamaan. Ja mikäli naisella on ”rintaongelma”, se vähentää naisen naisellisuuden tunnetta ja sitä kautta positiivista tunnetta omasta itsestä kokonaisuutena. Jokainen nainen tietää miten naisen, eli perheen äidin energiat vaikuttavat perheen elämään, eikö niin??? Tiedän, että on olemassa tärkeämpiä asioita, kuin rintojen suurentaminen. Mutta mielestäni naisellisuus ja onnellisuus nimenomaan NAISENA on tavoiteltava asia. Miehisyys on myös iso ja ihana asia. Ja miehelle MIEHENÄ tärkeä. Mutta minä olen nainen ja nyt tunnen olevani enemmän nainen ja naisellisuuden tunteeni on tasapainossa sukupuoleni kanssa. Rakastan ihmisessä sukupuolen määrittämiä piirteitä. Rakastin synnyttämistä sen alkukantaisuuden ja luonnollisuuden vuoksi. Rakastan naisellisuutta sen luonnollisuuden ja tunnetilan johdosta. Rakastan korkoja ja kosmetiikkaa. Se EI tarkoita, että olisin tyhmä blondi, tai arvomaailmani olisi jotenkin viallinen. Olen huolissani globaalista taloustilanteesta, sodista, lapsistani, Suomen vanhuksista ja sotaveteraaneista. Olen yrittäjä, puhun kolmea eri kieltä ja ymmärrän paria muuta siihen lisää. Opiskelen ammatissani jatkuvasti lisää. Huolehdin itsestäni ja läheisistäni, uskon korkeampaan voimaan, teen töitä, maksan veroni ja olen kunnon kansalainen. Olen älykäs. Mutta silti – tai juuri siksi - näiden Fin-Estiltä hankkimieni silikonisten 295 g implanttien myötä saan tuntea juuri TÄSSÄ elämässä - täydempää naisellisuutta ja tunnen olevani enemmän nainen. Naisellinen nainen. Minä.

Ugh. Olen puhunut.

Hei vaan ja ensi kertaan taas!


Maanantai 

Hei kaikille pitkästä aikaa!

On niin helppoa sanoa, että on ollut kiire, enkä ole ehtinyt kirjoittaa tätä blogia.. Täydellisen totta, mutta ei se ole kyllä ainoa syy. Toinen, vielä suurempi syy on se, että en enää edes ajattele rintojani uusina juttuina, enkä enää seuraile niiden elämää niin tarkasti kuin aluksi seurasin. Ne ovat todella kauniit, pehmenneet jo tosi paljon, liikkuvatkin jo aika kivasti. Arvet ovat jo miltei kadonneet ja kaikki on niin niin ihanasti. Rintani ovat minussa niin luonnollinen jatke, etten niitä enää samalla tavalla huomaa. Tietysti näen peilistä joka päivä sopusuhtaisen, uuden minän. Mutta en itsekään osannut kuvitella, että niihin näin nopeasti tottuisin!

Niin, että miltä tuntuu ostaa liivejä, kysyi Barbie. Se onkin aika jännä juttu, muuten. Aluksi, silloin heti leikkauksen jälkeen, kuljin kaupoissa rintaliivejä himoiten. Koska alkuviikot menivät tukiliiveissä, ja rinnat olivat aika pönäkät - en tietenkään halunnut vielä niitä ostella. Halusin odottaa, että turvotus on kokonaan laskenut, jotta osaan varmasti ostaa oikean koon. No niin, turvotus laski ja sitten eräänä päivänä marssin Stockmannille aivan muissa asioissa, ja sitten huomasin suuntaavani liiviosastolle. Oikeasti tarvitsinkin valkoiset liivit, ja uusien rintojen kunniaksi en katsonut hintaa. Ennen ostin sovittamatta, mutta tietenkin nyt oli pakko kokeilla, ettei ihan tule väärä koko tai malli. Niin, ennen rakensin rintani push-upeilla - nyt halusin liivit, jotka eivät isonna rintojani juurikaan. Löysinkin sellaiset - ihanaa kaunista pitsiä, kuppikoko B! Tämän mallisia en ennen voinut kuvitellakaan ostavani... Ja ne ovat sitten aivan tosi kauniit!

p3  
p1 p7

Kuvittelin, että uusine rintoineni minulle tulee oikein himo alusvaatteisiin, mutta - suoraan sanottuna, ei ole tullut. Olen ostanut vain nämä yhdet ainoat liivit. Toki ostosreissustani on vasta pari viikkoa aikaa, tietenkin tulen hankkimaan niitä lisää. Mutta... minulla on nyt niin kauniit rinnat, ettei sillä liivillä ole sittenkään niin kauheasti merkitystä. Rintani vain ovat niin ihanat, että ne näyttävät kauniilta missä liiveissä vaan! Kotioloissa olen mahdollisimman paljon ilman liivejä ja rakastan SITÄ tunnetta. Siis sitä tunnetta, että minulla on rinnat. Niinkuin sanoin aiemmin - naiseudestani puuttui pari pientä palaa. Ne palaset on nyt laitettu kohdalleen, ja olen kokonainen. Kokonainen nainen.

Kuulumisiin kaikille ja ihanaa alkavaa syksyä!!


Jälkitarkastus

Hei kaikille!

Jälkitarkastuksessa oltu! Elämäni uusien rintojeni kanssa on täysin tasaista ja mukavaa. Odotukseni ovat täyttyneet kaikilta osin. Minulla on kauniit rinnat, enää en ole se rinnaton keski-ikäinen nainen, vaan olen keski-ikäinen nainen, jossa on yksi kaunis kohta. Tai siis kaksi. Hah, vitsailen.

 

Toisaalta kuitenkin totta! Tiedän, että minussa on kohtia joissa silmä lepää, mutta kauniit, nuoren tytön rinnat saavat minut tuntemaan itseni astetta nuoremmaksi kuin todellisuudessa olen. Minun ei tarvitse miettiä rintaliivien istuvuutta - ne kaikki sopivat! Ei enää tuskaa sovituskopeissa, ja voin valita itselleni alusasut pelkän kankaan kuvion mukaan! Ihanaa!

 

En ole kuitenkaan missään vaiheessa villiintynyt alusvaateostoksiin - päinvastoin. Kotioloissa nautin kun voin pitää toppia päälläni, ja profiilini on täydellinen. Entisessä elämässäni rintoja ei olisi ollut ollenkaan - en voinut kulkea peilin ohi tuntematta harmitusta. Siksipä olin ilmanrintaliivejä vain öisin.. Mutta nyt voin! Tunnen iloa rinnoistani joka päivä!

alt  alt  alt

Jälkitarkastuksessa todettiin myös, että kaikki on hyvin ja hienosti. Kapseloitumista ei ole, ja tunnottomuus nännien alueelta on miltei kadonnut. Toivon vielä, että se katoaa kokonaan ja että rinnat pehmenevät vielä ajan mittaan.Miriamin mukaan molempia tapahtuu kokonaisen vuoden ajan. Mutta kaikenkaikkiaan - rinnat ovat olleet elämäni paras ostos!

Kiitos Fin-Estille ja Jyri Kullamaalle kaikesta! Kiitos myös teille lukijoille, toivottavasti olen pystynyt antamaan teille realistisen kuvan operaatiostani.

Aurinkoisin terveisin,

Sari

 


 Käy myös lukemassa Marjon Boobjob-Tissityö-blogi S I S Soul Iron Sister-sivuilla.


 

 

Kommentit

29.7.2011 20:23  Herbiina
Kirjoitat Ihanasti. Kirjoitukseesi on helppo eläytyä. Omat rintani näyttävät melkein samoilta kuin sinun. Jännittää ihan millainen loppulos "meille" tulee :) Odotan innolla lisää kirjoituksia!
30.7.2011 14:16  elokuu
Olisi kiva tietää tarkalleen mikä malli ja koko sulle tulee. Kiva tosiaan lukea blogiasi.
30.7.2011 18:59  Ansku
Kävin itse rintojen suurennuksessa huhtikuussa Finestin asiakkaana ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Itselleni tuli pyöreä 365 gramman implantit osittain lihaksen alle. Kiva lukea miten sulla menee :) Voin niin eläytyä sun tuntemuksiisi omien kokemuksien kautta. Tsemppiä!
31.7.2011 16:33  Kielo79
Jos haluat kunnollista vertaistukea niin tule tuonne keskustelupalstan puolelle. Siellä kaikki puhuvat avoimesti kokemuksistaan. Joku tuolla kirjoittelikin, että Kullamaalla on todella lempeät silmät ja hän huokuu rauhoittavaa ammattimaisuutta. Tuon kommentin allekirjoitan itsekin. Valokuvissa onnistuminen ei taida olla hänen vahvuutensa ;) Kullamaa leikkasi minut 20.6 ja olen todella onnellinen uskaltauduttuani leikkaukseen. Ihanaa tuntea olevansa itsevarma ja kaunis nainen. Vaikka oma leikkaus on jo takanapäin niin onhan se kivaa jakaa kokemuksia vieläkin ja lukea sinunkin kuulumisia. Tsemppiä leikkaukseen. Olet osaavissa käsissä.
2.8.2011 20:17  Vera
Hauskaa lukea blogiasi! varsinkin kun voi samaistua niin moniin juttuihin:) Vaikutat fiksulta naiselta, kuten varmasti suurin osa rintaleikkaukseen menevistä naisista onkin. Harmi vain, että edelleen ihmisillä tuntuu olevan paljon ennakkoluuloja ja kuvitelmia rintaimplantit hankkineista naisista.
Joka tapauksessa, mene huoletta leikkaukseen Kullamaa on loistava kirurgi ja koko Fin-Estin palvelu ensiluokkaista.
3.8.2011 18:58  Ines
Olen soutanut ja huovannut mennäkö leikkaukseen vai ei. Kerran jopa varasin ajan ja peruin sen. Nyt olen päättänyt seurata kuinka sinun leikkauksesi menee ja sitten saatankin varata itselleni sen lopullisen ajan. Useat ystäväni ovat käyneet Kullamaalla leikkauksessa ja kaikilla on mennyt kaikki hyvin. Silti leikkaus jännittää. Mietin myös sitä, jos hankin lapsia. Toisaalta en haluaisi odottaakaan...
7.8.2011 20:26  Ira
Hienon päätöksen olet tehnyt!! Kävin itse Kullamaalla ja kaikki meni hyvin. Ja minun seksielämäni ainakin on ollut paaaaljon parempaa operaation jälkeen :D ja vaatteetkin vihdoin istuvat kauniisti ;)
8.8.2011 21:59  C-kuppi
Milloin leikkauksesi on? Minut leikataan ensi viikolla. En tosin jännitä juuri yhtään, koska olen menossa vaihtamaan proteesit, kun imetys vähän veltostutti rintani. Ensimmäinen kokemus Kullamaasta oli positiivinen ja hän on tehnyt kauniita lopputuloksia myös ystävilleni. Ties vaikka osuisimme leikkaukseen samaan aikaan ;-)
9.8.2011 12:54  Satu
Olipas kivasti kirjoitettu. Itse olen ajatellut monesti pienentää, jos ei niin, ainakin kohottaa.Saman ikäinen kuin sinä mutta samanlainen rohkeus puuttuu. Mielenkiinnolla odotan "jälkeen" kuviasi. Pidäthän meidät kaikki kiinnostuneet ajantasalla.
16.8.2011 13:58  tsirppu
Täällä odotellaan jälkeen kuvia :) Olen itse menossa joulunaikoihin toimenpiteeseen,ja mitä luultavammin fin-estin klinikalle,oli oikein mukava saada lukea tätä blogia! Kiitos!!
18.8.2011 7:56  Ansku
Heh, kirjoitat hauskasti :) Mulla mies laittoi aina suihkuttelun jälkeen haavalaput paikalleen. Tuntui jotenkin itse niin hankalalta ja hän oli niin avulias hoitaja. Ihmettelin miksi sulle on heti leikkauksen jälkeen annettu antibiootit... huhtikuussa mulle ja ystävälleni niitä ei automaattisesti "syötetty".
18.8.2011 23:48  Liisukka
Kiinnostaa todellakin ympäristön suhtautuminen. Itselläni se on melkein suurimpia kynnyskysymyksiä. Pelkään juuri sitä, että ulkopuoliset huomaavat minun käyneen leikkauksessa ja arvostelevat minua valintani vuoksi. Ovatko ne ihmiset, joille et ole kertonut leikkauksestasi huomanneet muutoksesi?
19.8.2011 18:16  pippa
Milloin tulee kuvia leikkauksen jälkeen? Ois hyvä jos niitä tulisi matkan varrelta niin näkee miten muoto muuttuu ajan kuluessa...
23.8.2011 21:54  Ansku
Kiitos vastauksesta antibiootti kysymykseen. Olin itsekin tosin huhtikuussa Fin-Estin asiakkaana eli ehkä käytäntö on siitä muuttunut ja varmasti hyvä niin :) Suosittelin juuri eilen tutulleni Fin-Estiä. Parempaa palvelua on vaikea mistään saada.
26.8.2011 23:38  275cc-405g
Samaa mieltä oon Anskun kanssa. Palveluun on todella panostettu! Tuntuu siltä, että ihan o ikeasti välitetään myös sen jälkeen, kun rahat on maksettu. Olin vaihtamassa vanhat proteesini isompiin Kullamaalla noin kuukausi sitten. Edellinen leikkaus oli myös Kullamaan käsialaa vuodelta 2006. Vaikka olin viimeksikin tyytyväinen niin oli mahtavaa huomata, että palveluun on tullut parannuksia. Hytti kotimatkalla oli kyllä ylellisyyttä 2 tunnin
matkalla.
1.9.2011 21:30  Daisy
Kivaa luettavaa. Mites toipuminen etenee? Todella luonnollinen lopputulos. Kukaan ei takuulla tajuaisi, että on suurennettu jos ei tiedä, kunhan arvet vaalenevat. Saako kysyä kuinka pitkä olet?
5.9.2011 8:58  Sanelma78
Ihana lukea blogiasi. Olen myös menossa leikkaukseen ja pelottamaan jäi enää leikkauksen jälkeinen kipu ja pahoinvointi.. Mitä jos ei pysty lähtemään kotiin vielä seuraavana päivänä...apua.. Kaunis lopputulos sinulla. Onnea uusista "boobseista" :)
7.9.2011 10:38  Jännittää
Aivan upealta näyttää noi sun rinnat jo nyt! Edellisissä kuvissa ne oli tosi kovannäköiset, mutta nythän ne on jo kauniit :) Oon hei tosi iloinen sun puolesta! Ittelläni Kullamaan leikkaus ensi viikolla ja mulle tulee todennäköisesti sama koko kuin sulle.Kamalia tollaset häiriköt, jotka kirjoittelevat kaikille plastiikkakirurgia palstoille asiattomuuksia.Kaikkea hyvää sulle ja rinnoillesi jatkossakin !!!
8.9.2011 11:23  Blueberry
Uskomattoman pieni toi sun arpi. Oon nyt käynyt mones eri paikkaa konsultissa ja kaikki ovat sanoneet, että ei saa tupakoida. Sähän oot kirjoittanut sauhuttelevasi, joten ei kai mullakaan oo mitään hätää. Kai se riippuu myös kirurgista. Onnittelut kauniista rinnoista. On kyllä hyvä muutos. Mulle kans!
14.9.2011 7:50  Ansku
Hyvältä näyttää :) Pystyn niin samaistumaan noihin tuntemuksiisi. Mulla on nyt 5 kk leikkauksesta ja nää tuntuu niin omilta, että ihan ihmetyttää itseäänkin. Mua nauratti kun luin noita sun unista. Itse näin aivan vastaavia unia ja aamulla oli aika sekava olo. Onneksi olivat vaan unia ja meillä on upeat rinnat ;)
1.10.2011 11:15  Barbie
Ois kiva kuulla millaista on nyt ostaa liivejä ja miten liivikoko on muuttunut.